1.11.2014

Karmiva halloween-jumppa.

Meitsi on rikki. Kaikki mihin mun elämä on aiemmin perustunut, alkaa olla murentunut tämän syksyn aikana, ihan huomaamatta. Mä en nimittäin pysty syömään enää 300 g karkkia kerralla. Jo 100 g tekee tiukkaa, mutta uppoaa alas jos pakottava tarve on. Pienestä asti on karkin syöminen onnistunut luonnostaan, sitä ei ole tarvinnut harjoitella tai miettiä, että miksi muut ovat siinä parempia. Mä olen vain ollut niin julmetun lahjakas! Muta ehkä tämä on hyvä juttu. Hiilihydraatteja välttelevät ihmiset ovat hauskoja, varsinkin sellaiset jotka pitävät blogia internetissä. Käytetty retoriikka on monipuolissaan aivan mielipuolisen laadukasta ja mahtavaa, jolla saadaan nostettua itsensä tavallisten, viljoja sekä perunoita mussuttavien ihmisten yläpuolelle. Niiden, jotka eivät ymmärrä, että jos syö perunaa niin se tukkii kilpirauhaset ja perunan sisältämät soijaperäiset aineet kasvattavat miehillekin rinnat, jotka tosin saa myös koskemalla muoviin. Tai jotenkin tuohon suuntaan se menee, eivät he aina itsekään muista. Mutta kun huutaa kovaa, niin muut kyllä uskovat :)

Aamujumppa
Listasin alle muutamia huikeita sitaatteja
En ole todellakaan ainoa, joka joutuu pohtimaan, että miksi täysin ravinteeton ja keinotekoinen hiilarihöttö yms "sianruoka" on halpaa, mutta kunnon ruuat kuten liha ja kasvikset, hyvät maitojalosteet, ovat kaikki tyyni jo ylellisyystuotteita.
Missä oikeasti yksinkertaiset ruokalajit, jotka eivät ole makaronia ketsupilla elihiilarihöttöä ja täyttä paskaa?
Miksi, oi miksi lapsille tarjotaan koulussa niin paljon meidän elimistölle huonommin sopivia raaka-aineita? Miksi? Siksi kun se on halpaa. Siksi kun se on virallisterveellistä (josta minulla on hyvin miellyttävä mielipide jota en tässä ääneen kehtaa edes sanoa).  

Sianruoka, täyttä paskaa, virallisterveellistä. Oi tuota raivoa :)
Aamun kofeiinipaukku

En ole juoksemaan paljon päässyt, mutta olen yrittänyt pitää soutamiset ja kaikki pienemmät hapenottoa edistävät vetkutukset mukana. 500m soutu olisi kiva testata lähiaikoina, 1:50 on ollut sen verran helppoa kauraa jo, että 1:3x -lukemiin varmaan päästäisiin kun kunnolla puristettaisiin. Puristanut olen painonnostotankoa, ja vähän liikaakin. Tempaus riipusta on erittäin hauska liike, mutta olen alkanut kovasti kaipailla salihanskoja, ja niihin sopivaa käsilaukkua. Molemmista käsistä on nimittäin revennyt tuossa hieman alle 1x1 cm riekale nahkaa yllättäen, ja sitten on tarvinnut teipata kädet, että tangosta saa pidettyä kiinni. Tänään teipit pitivät, ja onneksi otin rinnallevedon allaolevan linkin videolla. Polvet pääsevät keikkaamaan niin kamalan eteen, että ihme kun olen vielä kävelykuntoinen.



2 kommenttia:

  1. Harmittaa kun karkit on nykyään sellaisia ylellisyystuotteita. Sun kantsii tsempata ittees tossa karkkiasiassa, tosi noloa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ja kiva huomatta että säkin oot elossa :P Parhaani yritän, usko pois!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...