14.5.2011

Huoltotoimenpiteitä ja muuan Mikael Granlund

Ensinnäkin tervetuloa uudelle lukijalle! Hienoa tietää, että oikeitakin kävijöitä tulee, eikä vain Google Pollsin vierailuita. Blogiin on löydetty mm. seuraavilla hakusanoilla Googlen kautta:
"Nainen söi rasvaa että tulisi läskiksi!"
"On ollut vähän"
"elämä on peli"
"kehonkoostumusmittaus tulokset"
"liian pienet farkut"

Työn alla.
Sitten asiaa. Voin täten todistaa, että venyttely ei ole turhaa. Tammikuussa käytin venyttelyyn yli 6 tuntia, helmikuussakin yli 5 tuntia, kahdessa viime kuussa taas alle 2 tuntia. Kun siihen lasketaan päälle nyt 2 viikkoa toimisto-/labratyötä tehtynä, niin voin kertoa että alaselkä ja hartialinja on ollut ihan kun kipsattu paikalleen. Huollon puutteen huomaa vasta siinä vaiheessa, kun se tosiaankin puuttuu. Oon pari vuotta kesiä lukuun ottamatta juossut tunnin ohjatuissa venyttelyissä, ja jälkiviisaana osaan sanoa että todellakin on kannattanut. En jaksa millään lopettaa niiden kehumista, se on niin hyvä hetki ottaa aikaa ittelleen ja ajatella asioita ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään suuntaan.

Työviikon päätteeksi pamahdin uimahalliin aukasemaan paikkojani, ja halli oli käytännössä tyhjä! Täytynee mennä myöhemminkin samaan aikaan. Ensimmäinen iso plussa oli se, että uima-altaan vesi ei ollut enää  niin jääkylmää, kuin mitä se on ollut vuosikausia. Kiitos lämmitysjärjestelmän korjaajille J Sain uida yksin koko 2 radan levyistä pätkää yli vartin ilman minkäänlaista häiriötä, ja reilun kilometrin matkan siinä taisin taittaa. Sen jälkeen +32°C altaaseen tekemään vielä venyttelyt, ja saunan kautta kotio. Tänään sitten ohjattu venyttely vielä, ja aika tuoreessa kunnossa ollaan. Huomenna on viiminen päivä, kun vakisali on auki viikonloppusin sitten syyskuun, joten täytyy ottaa siitä ilo irti ja keksiä jotain.
Mun Chili-pienokainen kasvaa!

Ps. Mikael Granlund. Yritin ite samanlaista seiskaluokalla. Säbämailalla. Ei onnistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...