3.5.2011

Hups, olinpa paska.

Viimiset 2 viikkoa punttailut on mennyt aivan mahtavasti, ei voi kun kehua. Onneks mikään ei ole pysyvää, ja tänään oli sitten reeni, jonka voi laittaa kategoriaan "käsittämätöntä räpellystä". Laitan syyn pitkälti noin 5h yöunien piikkiin, eikä ollut tarkotus punttailla ollenkaan tänään. Noh, tyhmyydestä sakotetaan ja minähän lähdin kun pyydettiin. Puolittaisen muuttamisen johdosta Nokialla ei sitten ollut vermeitä nimeksikään. Puuttui salihanskat, puuttui palkkari, puuttui vihot, puuttui uimahousutkin. Musiikkisoitin sentään oli, mutta kuulokkeita taas ei. Myös päivän seisoskelusta töissä toisessa jalassa on vammaa. Sitten salilla jo lämmittelyssä tuntui, että ojentajassa kiristää lihaksen päätä aika lailla, ja semmosella kädellä on aika turha sen suuremmin touhuta. Laskeskelin edellisiä yhteen, ja heitin homman plörinäks, ja istuin penkille nauramaan kaverin partaa. Reenasin mave-tekniikkaa kuitenkin samalla kun Lapa© nosteli miesten painoilla. Koitan selvitä tästä surusta ja murheesta, ja mennä ehkä huomenna lentopallokerhon biitsikauden avajaisiin, jos vaan ei hirveesti räntää tule. Jos vaikka sais nukuttua tänä yönä paremmin, alitajuinen jännittäminen on hirveetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...