Luovuttaminen ei saisi olla kirosana

Jotenkin ironista, että kun pyöräytin uuden kuvan blogin ulkoasuun, jossa tarinoidaan jotain luovuttamisesta, niin 12h päästä jouduin lähtemään puntilta pois vain yhden liikkeen jälkeen, koska homma ei toiminut. Eli luovutin, paha, paha, paha. Tai oikeastaan ei. Olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka on kuinka hienoa olla sisukas, sinnikäs ja vetää viimeiseen asti vaikeuksista piittaamatta, niin mikäli päästä löytyy pienikin järjen ääni, niin sitä kannattaa kuunnella. Oma kroppa antaa koko ajan merkkejä omasta tilastaan, kun niitä vain oppii kuuntelemaan. On tajuttoman hienoa kun oppii erottamaan normaalin väsymyksen liian vähästä palautumisesta! Sitä ei vain voi opettaa, ja ainoa keino on löytää nämä erot kantapään kautta. Tämän tarinan tarkoitus on lähinnä olla opetus itselleni, ettei tähän miinaan tarvitsisi enää ajaa.

Tänään uskoin vasta kolmannella kerralla kroppaani, kun se kielsi menemästä puntille. Ensimmäinen kerta oli herätessä ja kotona. Herätys 9.00, ja lähtö 9.55 kohti salia, ja tästä ajasta ehkä noin 3 minuuttia oli sellainen olo, että tekisi mieli mennä, kun yleensä tätä ei tarvitse edes miettiä. Toinen hetki oli pukuhuoneessa, kun olin saanut takin ja pipon pois, totesin että ei tästä tule mitään. Takki takaisin päälle, laukku niskaan ja kotia kohti. Joku käsittämätön ajatus laittoi kuitenkin kulkemaan alakerrasta vielä salin ohi ja katsomaan onko siellä tuttuja. Ja olihan siellä oikein neljän ihmisen voimin, ja päätin mennä käymään, kun niin hyvin ylipuhuivat. Virhe, virhe, virhe. Puntilla lämmittelyn lähestulkoon jätin tekemättä, keppiä pyörittelemällä avasin hartiat ja rinnan juttelun lomassa. Sitten 3x6x37kg pullover, ja homma seis. Ei kiinnostanut, ei irronnut eikä mitään muutakaan. Lopulta myönnyin siihen, että tässä tilanteessa täytyy vetää homma seis, enkä lähtenyt väkisin viemään ohjelmaa läpi. Edellisen kauden ainoa oikea reenitavoite oli oppia kuuntelemaan kroppaansa, löytää rajansa. Ja kun nämä ovat tiedossa, harjoitella järkevästi niiden puitteissa. Vuosi meni loistavasti, niin tuon pitäisi olla vieläkin mielessä kirkkaana!

Oikeastaan tiedän varsin hyvin syyn tämänpäiväiseen floppiin. Isoimpana eilisaamun kyykkyreeni, jossa jalat tuli vedettyä melko finaaliin. Kun tämän tekee kunnolla, vie se voimat koko miehestä. Jos ei vie, ei reeni ole ollut kunnollinen. Huonoja punttireissuja oli kahden viimeisen kuukauden aikana tullut nopeasti katsottuna vain yksi, joten oli jo aikakin tulla myös huono. Eilen illalla muistin kaupassa, että kyykkypäivänä kuuluu syödä niin paljon ja mitä vain tekee mieli, ja mukaan tarttui tortillatavarat, piparitaikina, jäätelö, MilkyWay-patukka sekä muuan DVD! Harmittaa vain kun karkkipussi jäi ottamatta. Tämän lisäksi nyt muistan myös sen, että kyykkypäivän jälkeen kannattaa rehellisesti levätä, eikä lähteä ahnehtimaan.

Mutta tänään katsotaan sitten hiihtoja ja lentopalloa täydestä sydämestä! Laitetaanpa alle vielä se eilisen punttipätkän sisältö, kun se nyt tuntuu olevan kaiken pahan alku ja juuri. Normaali kyykky tehdään reidet vaakatasoon, ei mitään nylkytystä jalat lähes suorina ;)

30min lämmittely (soutu, pyörä, kyykkyjä mm. 4x70kg, 4x100kg)
Kyykky 3x6x120kg
Syväkyykky (5+8)x70kg
Mave 8x70kg + 2x8x75kg
Bulgarialainen kyykky (per jalka) 2x6x40kg + 6x50kg + 3x60kg
Vatsat ylätaljassa (30+25+25)x55kg

Erityisesti bulgarialaiset teki tiukkaa, mutta niin niiden kuuluukin. Mave on vieläkin vähän niin ja näin, mutta pikku hiljaa se siitä lähtee...

Kunnianosoitus penkkaajille