Monet ihmiset tuntuvat välttelevän aamutreenejä viimeiseen asti, ja ymmärtäähän sen. Aamulla herääminen on niin kamalan kurjaa, ja jotkut joutuvat jopa töihinkin. Jos työt eivät elämää häiritse, niin sitten tarvittaessa kaivetaan esiin tutkimus, jossa on löydetty eroja hormonivasteissa aamu- ja iltatreenien välillä. Näin oikeutetaan se, ettei aamulla tarvitse poistua peiton alta.
![]() |
| Houkutteleva, kieltämättä. @Thaimaa vm.2005 |
Itse olen pienestä kakarasta asti tykännyt herätä aikaisin, ja siksi myöhään valvominen on pientä myrkkyä. Toinen painava syy on se, että koulun salit ovat aina aivan täynnä päivisin tai iltaisin. Parempi harjoitusvaste ei ihan hirveästi lohduta siinä vaiheessa, kun ainoa mitä pääsee nostelemaan, on oma reenilaukku. Kolmas iso syy on se, että aamulla olo on varmasti täysin levännyt, ja hyvä iltapala+aamupala takaavat sen, että virtaa riittää. Päivällä ja illalla ei näin yleensä ole...
Timpan blogi antoi tutkimuspohjaisen vahvistuksen asialle, että tuolla reenin ajankohdalla ei ole lopulta suurta merkitystä. Oleellisin osa koko touhussa on aamupala. Oma komboni koostuu kaurapuurosta, hillosta/marjoista sekä maitoon tehdystä proteiinikaakaosta, jotka syödään vähintään tunti ennen kovien sarjojen aloittamista. Voi olla, että tämä aika täytyy olla muilla pidempi, sillä oma ruoansulatukseni on aivan tolkuttoman nopea. Ilman kunnon aamupalaa on kuitenkin aivan turha lähteä tekemään mitään,
![]() |
| Jos johonkin ruokaan kannattaa panostaa, niin aamupalaan. Tämä ei ihan mene sporttiaamupalasta @Kaunas |
Koska askmen.com oli tehnyt huikean listan puolestani, ei minun tarvitse keksiä sitä itse. Tässä ne syyt aamureenaamiseen lyhyesti ovat
1. Priorisointi. Kun reenin tekee aamulla, se ei jää kaiken turhan kiireen takia tekemättä
2. Ei odottelua. Pääset yleensä tekemään juuri mitä haluat. Odottamatta.
3. Antaa energiaa ja keskittymiskykyä. Oletko koskaan miettinyt, miksi sotilaat reenaavat maailmalla aamuisin?
4. Fyysisesti parempi vire päiväksi. Unisuus katoaa pirun tehokkaasti.
5. Henkisesti parempi vire päiväksi. Edellisen päivän murheet unohtuvat tehokkaasti aamureeneissä.
6. Parempi ateriarytmi. Lounas harvoin "vain unohtuu" aamureenin jälkeen.
7. Keskittymiskyky paranee. Aamu-unisuudesta harvoin on tietoakaan...
8. Parempi kurinalaisuus. Saat paremmin itsestäsi irti, kun on joku syy nousta.
9. Parantunut unenlaatu. Äkkiä huomaat meneväsi nukkumaan mielummin, kun katsot roskasarjoja telkkarista.
10. Aineenvaihdunta tehostuu päiväksi. Kroppa kuluttaa energiaa tehokkaammin kun olet hereillä, eikä näin häiritse nukkumista niin paljon verrattuna iltareeniin.
Pirteät värit ihan kesän kunniaksi. Ei tule tavaksi.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti