Tuo ratkaisu kannatti, sillä eilisen päivän tekeminen meni sitten lähes niin putkeen, kuin vain saattoi. Pyöräily töihin pelotti, mutta menomatka tuntui jo melko hyvältä, ja pienen vastatuulen säestämänä menomatka meni aikaan 19:05, 45s nopeinta reissua hitaammin. Ero tuli lähes kokonaan noin 2km aukealla pätkällä, jossa vauhti ei vain nouse korkeaksi vastatuulessa. Kotimatkalla tuuli oli sitten kevyt myötäinen, ja aikaa kului vain 16:30. En ollut reissun jälkeen edes mitenkään väsynyt, vaikka alitin aiemman ennätyksen 25 sekuntilla, ja tuon edellisen vedon jälkeen olo kuitenkin lähenteli kuolemaa...
![]() |
| Soutulaite omaan makuun. Kraftwerk > GymTech |
Illalla tapahtui sitten sellainen ihme, että tämä mies nosti penkistä ensimmäistä kertaa 100kg! Tuo oli tosin lankkuavustuksella, ettei tankoa tarvinnut viedä ihan rintaan asti, mutta kumminkin. Satanen penkistä on kuitenkin se juttu, että voi liittyä häpeilemättä RHP-osastolle. Niinjoo, tein mä siellä salilla muutakin, muttei siitä sen enempää.
Koska tiedän, etten tule pärjäämään miehissä yleisurheilussa edes kansallisella tasolla ainakaan muutamaan vuoteen, koitetaan ensiksi olla parempia kuin naiset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että maailmassa on 69 naista työntänyt tänä vuonna 4kg kuulaa enemmän kuin allekirjoittanut, 17,03 m. Jos kesän lopun kehitystavoite täyttyy, tippuu tuo luku 36 naiseen. Jos vielä unohdetaan Saksan ja Venäjän järjettömän tehokkaat lajikoneistot, edelle jää eurooppalaisia naisia 5kpl. Luultavasti noista kaikki penkkaavat reilusti enemmän kuin minä. Revitään näistä motivaatiota sitten :)
![]() |
Mömmökorneri on käynnistynyt hitaasti mutta varmasti, ja viikonlopun mittaan sinne toivottavasti saadaan yksi vielä sallittu PWO, sekä Dymatize-nutritionin heraproteiini-isolaatti ruodittua läpi. Ei sitten muuta, tällä erää, matka jatkuu taas!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti