Pieleenhän se meni. Eiköhän tästä yli kuitenkin päästä.

Ei perkele taas, otetaanpa lainaus edellisestä, toissapäiväisestä postauksesta:

"Aiemmat 3 vuotta olen tehnyt 95% punttireissuista aamuisin 7-11 aikoihin, ja tuo on toiminut erittäin hyvin. Jos olen joutunut menemään 12-18 välillä, niin näistä on noin 40% ollut fiiliksiltään tosi huonoja"

No enkös sitten tehnyt veljen kanssa kompromissin, ja lähtenyt 15.30 salille. Ei tullut hepoa eikä persettä tuosta, vaan terävyys ja ajatukset olivat jossain aivan muualla.  Rakas mp3-soitin oli myös hukassa kuulokkeineen, ja häthätää löydetyt kuulokkeet olivat sitten surkeimmat ikinä. Vaikka puhelimen volyymit pisti kovalle, kuului niistä vain surkeaa piipitystä ja särinää, ja kaikki taustaäänet kuuluivat läpi.

Haetaan jotain positiivista: Ranne kestää taas. Punnerrusliikkeissä ei mitään ongelmaa, ja vetävätkin tulivat aika hyvin. Latsintappajalla tehdessä oikeassa kädessä pikkusen kiristi ranteen ja kyynerpään välissä joku jänne, mutta eiköhän aika korjaa tuonkin. Ihan positiivisia merkkejä, kun sunnuntaina kuulantyöntöliike tennispallollakin vihloi niin että itketti.

Viime vuonna heinäkuu oli sekä reenin että tulosten kanssa melkoista suvantovaihetta, ja samalta näyttää tänäkin vuona. Ei auta kuin pyristellä, sillä takaraivossa on tiedossa se, että kaikki kesän tavoitteet voi saavuttaa yhden ainoan viikon aikana, ja se viikko voi olla vaikka syyskuun ensimmäinen. Kiire ei siis ole.

Nyt on 2 vaihtoehtoa pyyhiä pois turhautuminen: Conn Iggulden & Tsingis Khan -sarja, tai sitten kesäsäätä uhmaten pieni reippailu ulkoilmassa. Katsotaan kumpaan päädyn.

Välillä ei oikein tiedä, mihin on menossa