9.7.2012

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Kesän ensimmäinen vammanalku on sitten tosiasia, nyt nimittäin vihloo rannetta. Tai tarkemmin ottaen ranteita, sillä oikean lisäksi vasen ranne on alkanut ulkosyrjästä hieman vihloa. Tämä ei kuitenkaan luultavasti johda sen kummempaan, kuin 1-2pvä pidempään punttitaukoon. Pistän tuon pitkälti uusien rannetukien piikkiin, ne kun on perkuleen jäykät. Sitten kun niitä veivaa ja kiristää eestaas käden ympäri, niin äkkiäkös se ranne siitä ottaa itseensä. Näin ainakin uskon ja toivon.

Tuossa samaisessa punttireissussa oli jotain hyvääkin. Väsyneellä mielellä ja tosi kropalla rinnalle nousi 95kg, ja vauhtipunnerruksessakin kevyesti 90kg. Ei tässä auta kun odotella sitä hyvää päivää, 110kg kun oli tuo kesän rinnallevetotavoite.

Puntilla on toiminut melko hyvin metodi, jossa lyhyen ajan sisään tehdään kyllästymiseen ja junnaamiseen asti jotain liikettä. Sen jälkeen sitten hieman pidempi tauko jolloin tehdään aivan muita liikkeita. Tuolloin tulokset nousevat kuin vahingossa uudelle tasolle, mistä voi sitten rullata samalla kaavalla eteenpäin.

Mömmökorneriin ilmestyi juuri PWO! Toivottavasti kohta proteeinijauhe sekä lakritsinmakuinen proteiinipatukka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...