29.7.2012

Mitä kaikkea voi tehdä 108 kilollaan

Tänään tuli yksi erittäin hyvä uutinen, korkeushyppytulos ei ole kärsinyt painonnoususta juurikaan! 150cm meni tänään melko kevyesti, mikä ei 108kg elopainolla ollut mikään itsestäänselvyys. Kolmen päivän yu-putki painoi jaloissa kuitenkin sen verran, etten jaksanut kovin montaa yritystä tehdä. PB 157 tuskin tulee saamaan kyytiä, mutta lähelle varmaan päästään.
Tälläinen paita myytävänä, koko oikeasti iso XL. Hinta 25e

Perjantaiksi otettu vapaapäivä oli kullanarvoinen, sillä helteessä oli erittäinkin hauska heitellä kiekkoa pari tuntia aamusta. Tekniikka alkoi löytyä jo hieman sinne päin, ja 2kg kiekko lensi parhaimmillaan 34.70m. Tekniikan napsahtaessa kohdalleen tuohon voi tulla metripari lisää, ja herkistelyllä vielä toiset pari. 40m tavoite on pirun kaukana, mutta sitä kohti mennään! Vuodentakainen ennätys 31.38m jää joka tapauksessa reippaasti taakse, ja jatkuva kehityshän se on pääasia.

Kuulassa sain pitkästä aikaa hyviä työntöjä, 5kg:lla napsahti seuraavanlaisia tuloksia

14.52 - 14.54 - 14.54 - 14.55 - 14.57

Vanha ennätys oli 14.56, eli hyvä sarja ja kruununa sentin parannus ennätykseen. Yleensä kun tulee noin paljon tasaisia tuloksia, niin sekaan löytyy vielä reilusti pidempi paukku, jossa vain kaikki natsaa. Tällä kertaa kuitenkaan ei. Kamerasta oli akku loppu, mutta tekniikassa on yksi bussin kokoinen reikä, joka pitää korjata, meinaan vasemman jalan toiminta. Jos työnnössä ei ole mitään kunnon kiintopistettä jota vastaan voi vääntää ja puskea, niin on aika turha yrittää saada koko kropasta tehoja. Metrejä metrejä sitten odotellaan vaan!
Liikkuvuusreeniä

Näistä kaikista on myös olemassa videot, mutta en kiireiden ja "kiireiden takia ole ehtinyt niistä tehdä koostetta. Seuraavat 7pvä tehdään vielä töitä sen eteen, että voimaa tarttuisi vähän. Toivottavasti herkistely onnistuu, sillä tämän kesän tulokset ovat parantuneet aivan liian vähän talvella tehtyihin verrattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...