24.9.2012

Mies testaa: BodyPump

Noniin, nyt sitten vihdoinkin päästään ansaitulle lepopäivälle tai parille. Jos en olisi luvannut kaverille lähteä bodypumppiin, olisin jäänyt illaksi vain nukkumaan kohtiin. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että lähteminen oli hyvä ratkaisu.

Kuten syksyyn kuuluu, taivaalta vihmoi vettä ja lämpötila oli siinä 9°C. Piti lähteä tekemään oma alkuverkka Macen© kanssa, mutta vaihdoin sen lopulta toisen juoksuporukan kanssa vedettyyn rykäykseen. Muut juoksivat coopervauhtisena 6min, itse vedin 3 kertaa läpi 300m rentoa kovaa 100m kävelypalautuksella. Vauhti oli noin 3min/800m, joka on ihan kelpo vauhti näin omalla kohdalla nollatason juoksuksi. Pidän vieläkin kiinni tavoitteesta juosta tuo 800m 2.30min, mikä toisi jokamiehen seiskassa pisteitä ihan kivasti näin heittäjälle. Ajat tippuivat ensimmäisestä vedosta toiseen noin 8s/300m, mutta toisen ja kolmannen välissä eroa oli vain 2s. StartFitnessistä ostetut 5£ piikkarit tuntuivat kaiken lisäksi hyviltä näin sisäänajokerralla!
Asics HyperDistance

Jos juoksusta jäi hyvä mieli, niin bodypumppiin meno kiinnosti yhtä paljon kuin flunssapotilas terveyskeskuslääkäriä.  Vielä kun sekä suomalaiset, intialaiset ja iranilaisetkin lentopallokaverit kannustivat viereisistä saleista, niin olotila oli vallan mahtava. "Come on, look at there! Only girls and you... You should come to play" ja sitä rataa. Totesin että pacta sunt servanda, ja että jos jumpasta kuuluu kuoleman ääniä, niin se olen sitten minä.
Motivaatiopaikka@Hervanta

Rehellisesti, ei ollut mitään tietoja painoista, joilla liikkeitä pitäisi tehdä. Ei auttanut muu kuin seurata kaveria periaatteella, että toiseksihan ei jäädä. Näin jälkeenpäin ei voi kuin ihmetellä, miten miehestä voi valua tunnin aikana noin paljon hikeä. Kyykyissä painoi tangossa taisi olla 23kg, ja voi sitä reisien tärinän määrää. Jos taskussa olisi ollut kerma, olisi se todennäköisesti ollut kyykkybiisin jälkeen pelkkää voita. Huomenna sitten voin kertoa tarkemmin kuinka suuret jumit tuosta tuli, mutta luulen että ainoa liikkuva osa miehessä on lantio.

Lopputulemana voin sanoa, ettei se ole mies eikä mikään ellei kerran bodypumppia kokeile. Jos ei muuta, niin kyllä tällä ainakin hyvän kestävyyspohjan saa sille oikealle voimareenille. Melkein itketti kaikki tehdyt staattiset lihas jännitettynä, tunsin kuinka kaikki nopeat lihassolut kuolivat sen sileän tien =(

Huomenna en sitten varmana nouse sängystä ollenkaan.

5 kommenttia:

  1. "ei se ole mies eikä mikään ellei kerran bodypumppia kokeile"

    Olen täysin samaa mieltä, nimenomaan kerran olen kokeillut. Toista kertaa ei tule ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hah, ottiko koville? Ite ajattelin käydä tässä muutamia kertoja silloin ja tällöin, saapahan ainakin haponkestoa hieman

      Poista
    2. Siitä on joku vuosi aikaa... Olin varma että kuolen. Ja tunnin jälkeen kun raahauduin viimeisillä voimillani kohti pukkaria, nuoret tytöt kulki ohi ponnarit heiluen ja iloisesti jutellen "olipa kiva pumppi..." Vittu se mikään kiva ollu!

      Poista
  2. Sama täällä :D Tarkalleen kerran olen kokeillut ja ainoana miehenä ajattelin alottaa "kevyellä" samalla 23kg setillä. Ei saatanan perkele :D Ei mitenkään antanu oma kunnia pienentää painoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla pakko kokeilla 25! :D Huono homma tossa on se, että yksinkertaisesti ei voi vain laittaa vähempää painoja kuin tytöillä, mikä mm. askelkyykyissä voi olla murhaavaa

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...