11.9.2012

Vanhat ennätykset unholaan!

Mikä sopisi paremmin keskelle lepojaksoa, kuin 2,5h heittoreeni? No, aika monikin asia, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun lämpötila nousi syksyn keskellä taas 20°C tienoille, ja aurinkokin paistoi vähän!
Vaihtoehto nro. 2

Olin jo vaatteet päällä lähdössä koululla pidettävälle suunnistuksen alkeiskurssille, mutta kaverille soittaessa selvisi, että kurssi alkaakin vasta huomenna. Kurssi järjestetään koululla saunatiloissa, niin olisi ollut varmaan melko outoa pamahtaa jonkun Ryyppää&Rällästä-kerhon saunalle muina miehinä lenkkareissa ja tuulipuvussa luullen, että paikalla on oikeasti pihkaniskoja.

Oli miten oli, kun olin asennoitunut jo että pääsen hieman sisätiloista tuulettumaan, niin otin suunnan sitten Hervannan keskusurheilukentälle. En tiennyt yhtään minkälaista tulostasoa olisi odotettavissa, mutta lähdinpähän kuitenkin hieman fiilistelemään. Aloitin kiekkoa heittelemällä, eivätkä paikaltaan heitetyt lämmittelyt tuntuneet lähtevän sitten ollenkaan, eivätkä myöskään kierroksen vauhdilla heitetyt lämmittelyt. Kunnon heitot alkoivat kuitenkin osua ihan mallikkaasti pienen tartanilla suoritetun makoilun henkisen valmistautumisen jälkeen.
Jos se toimii Mo:lla, pakko sen on toimia minullakin

Budjettisyistä olen hieman huonossa tilanteessa toistaiseksi, kun varastossa on vain 1kg ja 2kg kiekkoja. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi.
  1. Tulla vahvemmaksi, että jaksaa heittää isoa kiekkoa.
  2. Nostaa opintolainaa, jotta saa 1,5kg kiekot helpottamaan isoihin kiekkoihin siirtymistä.
Tapahtuu mitä tapahtuu, tänään tuli nuijittua tuo keväällä tehty 1kg:n ennätys, 47,35m, jonka luulin jäävän historiankirjoihin. Kesän läpi 45m on ollut varma lähes joka kerta, mutta 46m ei sitten millään. Tänään lensi sitten urakalla, ja 2 heittoa osui 48m päälle, pidempi vähintään 48,50m! Tuo saattoi myös olla yli 49, mutten löytänyt tarkkaa laskeutumispaikkaa. Jäipähän nälkää ensi kesäksi!

Kokeilumielessä otin myös tuloksen 6kg kuulalla. ~8 työnnöstä 2 osui 14m viivalle, tarkkana lukemana 13.90m. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ensi kesänä sitten iso kuula lentää yli 14m, ja aletaan olla jo aika lähellä SM-kisarajoja. Ei sillä että olisin päättänyt sinne pyrkiä, vaan ihan muuten vain :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...