![]() |
| Hienosti nimetty paikka Hervannassa. Kyltin löysin, mutta tuota puistoa en. |
Noista kuitenkin tippuvat jatkossa lentopallot melko pitkälti pois, koska ne eivät yksinkertaisesti sovi yhteen puntillakäynnin kanssa. Siinä ei vain ole järjen hiventä, että kyykyissä murjotuilla jaloilla yrität hypätä verkon yläpuolelle, ja vielä lyödä palloa kädellä, joka ei penkissä jumitetun rinta-etuolkapään takia taivu taaksepäin. Pelaaminen on kuitenkin kaikille hauskempaa silloin, kun kukaan ei söhlää puolia palloista turhan takia.
Punttireenissä olen täksi vuodeksi muuttanut sen, että aiemmasta poiketen jalkareenejä on pilkottu muiden reenien sekaan. Aiemmin kaikki jalkaliikkeet tehtiin puoleentoista tuntiin, ja sitten podettiin sitä viikko ennen kuin voitiin harkitakaan taas jotain motorisesti kävelyä vaikeampaa. Jumeja on vieläkin, mutta sängyn pohjalla ei sentään tarvi kärvistellä. Viime kerralla mukana olivat valakyykyt ja tehokkaampana liikkeenä bulgarialainen askelkyykky. Tuo bulgarialainen on sellainen liike, että pelkään joku aamu herääväni sellaisten afro-amerikkalaisen pikajuoksijan pakaroiden kanssa. Sellaisten, joiden päällä voi hyvin kantaa mm. maitokassit kaupasta tullessa. Vähän tähän suuntaan


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti