Tämä kulunut kesä on ollut tuloksellisesti muutamilta osin
aivan loistava, vaikka mennyt reenikausi ei ollut mitenkään täysosuma.
Fyysinen kunto ei ole ollut mitenkään ylivertainen aiempaan verrattuna,
mutta onnistumisia on silti tullut useampia kappaleita. Kaiken tämän
excel-taulukoissa näkyvän kehityksen taustalla on kuitenkin jo pidemmän
aikaa hiipinyt melko perusteellinen henkinen väsymys. Viime vuoteen
verrattuna tämä nykyinen tilanne on hieman päinvastainen. Nyt tiedän
fyysisten ominaisuuksien riittävän reiluihin ennätyskorjauksiin monella
rintamalla, mutta henkistä potkua ei tähän tällä hetkellä vain löydy.
Viime vuodelta päällimmäiseksi jäi ajatus, tulenkohan menemään ensi vuonna vielä tästä eteenpäin. Tänä vuonna tiedän, että vain taivas on rajana. Kärsivällisyyttä.
Askelia
tullaan ottamaan eteenpäin, isoja ja pieniä. Pitkällä tähtäimellä paras
ratkaisu on kuitenkin antaa nyt tarpeeksi pitkä lepohetki, ja alkaa
rakentamaan tulevaa kehitystä puhtaalta pöydältä. Näillä puheilla, tästä
päivästä lähtien (oikeastaan jo eilisestä, teksti muhi koneella yön yli...) alkaa 2-8 viikkoa kestävä ylimenojakso, jonka aikana
ladataan akut uutta nousua varten. Kausi 2011-2012 oli tähän mennessä selvästi paras, mutta vei voimia moninkertaisesti aiempiin verrattuna.
Jos tässä syksyn lämpimillä tekee vielä mieli käydä kiekkoringissä niin sitten käyn, mutta täysin rennoin mielin ilman suurempia puristuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti