No Pain No Gain -hössötys.

Väittävät, että tarvitaan 10 000h+ siihen, että tulee jossain asiassa erittäin hyväksi, mestariksi, tai miten asian nyt ikinä haluaakaan ilmaista. Tässä kuitenkin kovasti toivoisi, että 4,5 vuoden aktiivisen liikkumisen aikana, joista noin 2 on mennyt enemmän tosissaan, olisi jäänyt edes jotain pientä tietoa ja ymmärrystä käteen. Olosuhteiden muuttuessa ajoin kuitenkin taas samaan vanhaan miinaan, eli levon, ravinnon ja fyysisen+henkisen stressin suhde keikahti kertaheitolla ympäri, ja huono tuloshan siitä seurasi. Vielä pari vuotta sitten olisi ollut hirveän mukavaa, jos ensimmäinen flunssa syyskuun jälkeen iskee maaliskuussa, mutta nyt ei hymyilytä.

Huikeita muistisääntöjä. Opetetaan täällä hyödyllisiäkin sanoja

Reeni itsessään lähti kulkemaan Taiwanissa tosi hyvin varsinkin puntilla, paljon paremmin kuin olisin osannut uskoa. Virtaa riitti myös pelailuun, juoksemiseen ja siinä sivussa tietysti erilaiseen sosiaaliseen toimintaan ja kouluunkin. Lopputulema oli kuitenkin se, että uni tuli säännöllisesti silmään välillä 00.30-01.30, ja herätyskello pärisi klo 7.10. Kyllähän sen järkikin sanoi, ettei tuo tule riittämään, varsinkin kun viikonloppuina tuota unimäärää ei päästy paikkaamaan, ja ympäristönvaihdoksesta johtuen ruokailut olivat lievästi sanottuna katastrofaalisia. Viime sunnuntaina olisin vielä voinut koittaa pelastaa tuota horjuvaa kokonaisuutta jotenkin, mutta joku älytön sisäinen palo halusi näyttää, että töitä tehdään kunnolla, eikä jäädä niin vain makaamaan sänkyyn.

Tätä mieltä olen ja vahvasti

Tein sunnuntaina kohtalaisen pk-juoksureenin ja parhaimpia punttituloksia toistaiseksi, mutta samalla olin erittäin väsynyt. Maanantaina kun pidin 100% vapaapäivän kaikesta, stressi vähän laukesi, ja perinteisen kaavan mukaan flunssa näki tilaisuutensa. Tiistaina en tätä ihan vielä myöntäny/hyväksynyt täysin, ja tein kevyehkön heittoreenin ilman sen suurempia rasituksia. Keskiviikko ja torstai kuluivatkin sitten lähes täysin sängyn ja tietokoneen välillä, ja unta onkin kertynyt 12h+ päivää kohti. Olo onkin jo lähestulkoon taas terve, mutta eipä tässä höntyillä kannata, ennen kuin kaikki on täysin kunnossa.

Posti löysi briteistä Taichungiin asti! En olisi ihan heti uskonut...

No Pain - No Gain -ajattelu on käsittämätöntä itsensäkorostamishöttöä muutenkin, jota en pysty mitenkään allekirjoittamaan. Tottakai, jos tuloksia haluaa, on oltava valmis uhrauksiin. NPNG-slogan tuntuu johtavan yleensä siihen toimintatapaan, että mitä kurjempaa on, sitä parempi tulos tulee. Mutta kun ei. Vertaisin tätä vähän tositelkkarin laihdutussarjoihin, -38kg kolmessa kuukaudessa on huikea saavutus, kun taas tasaisen varma -3kg/kk ei kiinnosta ketään. Kaikki kuitenkin varmasti arvaavat, miten nuo tarinat luultavasti jatkuvat. NPNG:n sijaan olen ehdottomasti tuon alemman, taidokkaasti tehdyn kaavion fani! Ehkä paras urheilijaesimerkki tästä on Matti Heikkinen, joka on onnistunut tuossa melko mahtavasti ottaen huomioon olosuhteet.

Ensimmäinen vaihe, kartoita kyseisen hetken tilanne ja totea rehellisesti missä mennään. Kartoita seuraavaksi päämäärä, mihin on tarkoitus päästä ja missä ajassa. Valitse muutama välietappi, ja aloita työnteko. Työnteon tuloksia ei tarvitse olla joka sekuntti olla mittaamassa, mutta aina välillä on hyvä tarkistaa, että ollaanko halutussa tilanteessa. Jos ollaan, jatka samaan malliin. Jos ei olla, selvitä miksi ja tee tarvittavat korjaukset. Liialla analyysillä ei kovaa työntekoa voi korvata, mutta sillä välttyy yllättävän monelta ongelmalta. Sairastuvalla harvoin kukaan kuitenkaan pääsee hirveästi kehittymään.

Little knowledge is dangerous. Idiotismi on yllättävän suuri vaara ihmisten terveydelle

Toisin sanoen, vähemmän ego-höpöhöpöä kiitos. Olen tullut vuosien varrella allergiseksi monenlaisille muoti-ilmiöille, jotka vilisevät latinan- ja englanninkielisiä termejä, jotka perustut välillä huikeisiin gurujen tutkimustuloksiin, välillä kuukivien asentoihin. Viimeisimpänä olen polttanut käämini uudestaan muovipullo-panikoitsijoihin, mutta se on sitten taas aivan oma tarinansa.