Pienet askeleet kohti hyvinvointia

Tänään tirautin onnenkyyneleitä kahdesta syystä. Ensimmäinen johtui siitä, kun tajusin kuinka lähellä vierailijoiden saapuminen tänne perähikiälle oikeasti on. Toinen tapahtui vain noin 30min tämän jälkeen juoksuradalla.

Olen nyt tosiaan 7 kertaa vienyt läpi tuon 1600m juoksun itselle matalilla sykkeillä, ja sykkeen noustessa liian korkealla kävelypalautuksella. Kello kuitenkin juoksee koko ajan, joten jokaisen vedon jälkeen on saatavilla dataa juoksumatkasta, keskisykkeestä, ajasta ja kävellystä matkasta. Tänään aamulla sade oli täyttänyt kadut ja kentät äärimmilleen, eikä kenttä kuivunut kunnolla odotteluista huolimatta. Päädyin lopulta tekemään matkaa kuivalla kolmosradalla, joka toi jokaista kierrosta kohti reippaat 15m lisämatkaa. Samapa tuo, ajattelin. Tuleepahan juostua vähän enemmän.

Kierre puri

Ensimmäisellä vedolla sykkeet pysyivät aivan tajuttoman hyvin alhaalla, enkä kertaakaan joutunut palauttamaan niitä kävelemällä takaisin kohtuullisiin lukemiin. Toisin sanoen, juoksin 1600m yhteen menoon! Edellinen kerta taisi olla armeijassa cooperissa vuonna 2008, 2600m ja karmea olohan siitä silloin seurasi. Kun vilkaisin kelloa, niin aiemmasta parhaasta ajasta lohkesi 44s! Mietin että juoksinko vahingossa kierroksen liian vähän tai jotain, kun en ihan tarkkaan noita lisämetrejä ollut tuossa vaiheessa laskenut. 5min tauon jälkeen uusi kiskaisu, ja 800m väliaika todisti, että ihan oikein oli aika otettu, ja ensimmäisen vedon ajastakaan ei oltu juuri yhtään jäljessä, vaikka sykkeet olivat paljon aiempia kertoja maltillisemmat.

Eläkeläisikäinen mies oli maalannut koko kadun talot ja kadut tähän tyyliin. Siinä asennetta muille.

Onnellisuus noiden mailien jälkeen ei johtunut ajan hyvyydestä, vaan pienestä valonpilkahduksesta tunnelin päässä. Siitä, että jos näin pienellä työnteolla saa jo merkittäviä parannuksia, niin mitä sitten pidempi panostaminen tuokaan tullessaan. Se asia on myös lähivuosina todennäköisesti täyttä todellisuutta, että elämään tulee mukaan säännöllinen arkityöaika, hirveästi kaikkea tärkeää ja lisää ruokittavia suitakin, että pelkällä puntillakäynnillä ulkomuoto alkaa muistuttaa melko nopeasti Ralf Bartelsia.

Hmmm, ottaisko tänään noutopitsan vai söiskö paikanpäällä...

Taisi Ralffilta unohtua keksipaketti kotiin ennen kisoja, kun noin vakavaksi on mieli vetänyt. Enikeis, sain taas erittäin hyvän muistutuksen siitä, että kuinka pienellä vaivalla voi saada oloonsa järjettömän ison muutoksen parempaan suuntaan, kunhan tarttuu toimeen. Jos ei pysty löytämään aikaa oman perushyvinvointinsa edistämiseen, niin mitä ihmettä sitä omalla elämällään oikein tekee? Ei ainakaan arvosta sitä ihan hirveästi.