10.4.2011

Lentopallon OSM 2011

Tuli vähän vaihtelua viikonlopun ohjelmaan pitkästä aikaa! Jotain mielekästä tekemistä onkin kaivattu, kun viimeinen, öö, ikuisuus on mennyt kouluraporttien, tentteihin valmistautumisen ja työhakemusten kimpussa. Paikallinen lentopallokerho järjestää juurikin tällä hetkellä opiskelijoiden SM-kisat lentopallossa, ja Kaakalla© oli kova rekrytointi päällä sen suhteen, niin mikä ettei paikalle saapuis. Lupaudui  kelvollista korvausta vastaan myös yövartijaks koululle, eli herätyskello soitti 3.15. Se ei ollut niin kiva. Varsinkin kun yläkerrassa joku uuvatti pysty vasaroimaan vähän ennen kahtatoista vielä. "Naulojen, rumpujen ja vaimojen hakkaaminen ei ole kerrostaloissa suotavaa, varsinkaan yöaikaan".

Eilen ohjelmassa oli aamupuntti, ja kattelin siinä alussa pelejä jo vähän sivusta. Vihko jäi kotio, mutta kyykyn osalta tuli ainakin tehtyä 6x2x120kg. Ensimmäisenä kiloja alkaa rajoittamaan selkä, ei reidet, pohkeet saati sitten pers. Yks toisto meinas kaatua pahasti eteen, paino kuitenkin pysy selässä eikä mennyt varmistusraudoille. Näiden lisäks kroppaa kiertäville lihaksille reeniä ja kulmasoutua lähinnä. Yllättävästä syystä huomenna ei loppua kroppaa tuu treenattua, kattoo kuinka tosta eilisestä palautuu näin huonoilla unilla.  Eiköhän tää tästä kuitenkin.

Pääsin myös valokuvaushommiin, alla on ensimmäiseltä päivältä muutamia tunnelmakuvia. Kameraan tallentu eilen noin 600 kuvaa, tänään varmaan toinen mokoma tulee päälle. Bloggerin esikatselukuvien laatu on muuten vielä huonompi kun facebookin. Ei mulle sen kummempaa :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...