Miksi miehet eivät osaa askelsarjoja

Tänään tuli taas kylmää vettä niskaan ja rajusti, mutta aloitetaan positiivisemmasta päästä. Torstain pirkkahallireissulla tuli rivestä tehtyä 3*3*75kg ja sain vihdoin videopätkää. Sarja oli viimeinen, eikä enää ihan niin lennokas kuin ensimmäiset, mutta videosta näkyy tekniikkaa kuitenkin. Unohtakaa viimeinen toisto, se oli huono. Muuten kommentit tuosta ovat tervetulleita niillä saatesanoilla, että en suostu menemään alle kyykkyyn, sillä tarkoitus tällä on harjoittaa räjähtävyyttä/nopeutta.

Uudet lapset löysi kotiin <3

Yksi liian vähän puhuttu asia reenatessa on hengittäminen. Hyvällä hengitysrytmillä saa helposti yhden toiston sarjoihin lisää, jos vertaa sitä sinnepäin tehtyyn hengitysrytmiin. Kun tarkoitus on kasvattaa lihasta tai voimaa, tulee rajoittavan tekijän olla lihaksen kestävyys, ei hapenotto. Mikäli tunsit piston sydämessä, muista hengittää ja puhista äänekkäästi seuraavan kerran bodatessasi, niin lupaan minäkin tehdä.

Tänään ei riven 3x4x72,5kg onnistunut, vaan ihan viimeinen veto oli melko ponneton, ja tanko lisäksi tipahti reiden päälle eikä suoraan lattialle. Hengitysrytmi, jne... Samalla tuli pitkästä aikaa hetki, jolloin meni hermot ja kiroilin itseäni ja sitä, miksi keskittyminen välillä herpaantuu. Todettakoon vain, että joskus täytyy jokaisen epäonnistua. Vauhtipunnerrus kelvollisesti 3x4x70kg, ja tuohon täytyy etsiä jotain uutta virikettä, sillä se on hieman junnannut. Penkkiprogressiossa oli vuorossa 3x3x80kg, ja hengitysrytmi tuli taas esiin. Ensimmäinen sarja teki pahaa, syvempi hengitys teki seuraavista sarjoista hieman helpompia.

Mutta se hetki, joka palautti maan pinnalle. Lauantaiperinne, ohjattu venyttelytunti. Ohjelma oli uusi, ja mikä hienointa, avuksi otettiin kepit. Mutta sitten... Askelsarjoja ja käsien heiluttelua alkuun! Mielessä pyöri, että olinko sittenkin ajautunut airobictunnille? Ensimmäinen askelsarja onnistui juuri, askel vuorotellen vasemmalle ja oikealle, aina jalka viereen tuoden. Mutta sitten, seuraavaksi jotain käsittämättömiä laukka-askelia pitkän matkaa vasemmalle, sitten oikealle käsiä samalla yläkautta liikesuuntaan pyörittäen. Pystyn juuri loikkimaan vasemmalle, tai oikealle, tai pyörittämään keppiä käsissäni. En kaikkia kolmea samaan aikaan, enkä edes kahta. Lopputulos oli se, että pyöritin keppiä ja nauroin itselleni. Viimeiksi muistan olleeni yhtä nolona, kun nuorenamiehenä seurakunnan leirillä juoksin pukuhuoneesta uimaan. Hetken kroolattuani huomasin, että jumankauta, mähän oon pallit paljaana. Ei muuta kun hippulat heiluen takaisin pukukopille, ylpeänä kuten aina.