14.1.2012

Miljoona syytä rakastaa Suomen talvea

Vihdoinkin tuli se hetki, että sukset saatiin miehen alle! Vanhassa muistissa oli, että talven ensimmäiset sivakoinnit on fiilikseltään semmosia, ettei niistä kehtaa puhua tutuille, saati sitten tuntemattomille. Vuosi 2012 on ilmeisesti monellakin tavalla erilainen, sillä reissu oli pelkkää mahtavuutta! Reilu 7km tuli heitettyä, ja vielä ihan hymyissä suin. Sykemittari lähtee mukaan vasta seuraavalla kerralla, ainoa toive on että keskisyke ei hirveästi nouse hirveästi yli 180bpm. Sain tänään jopa 3-4 kertaa matkan aikana tehtyä alle puolen minuutin tiukemman vedon intervallityyppisesti, ja saatanpa toistaa saman tempun huomennakin. Oppia tästä päivästä voisi sen verran ottaa, että reiluun pakkaseen ei kannata ottaa niin kylmää juomaa kuin hanasta saa. Kaiken lisäks mun kimppuun kävi ladulla koira! jumalautaperkele ne karvakasat pois laduilta! Ehti nousta takajaloilleen mua vasten ja näykätä, mutta kerroin sille pari elämän realiteettia, ja käskin mennä syömään pienempiänsä. Aika hiljaista poikaa oli sen jälkeen.

Kalliiksi tämä miehen kasvaminen kuitenkin tulee. Sukset ovat liian löysät, ja pitovoide hinkkaa latuun ja tökkää kunnolla jos on epätasaista. Eräs Fischer-pari saa luultavasti pian uuden kodin :) Muilla merkeillä jäykkyydet ovat tuntuneet loppuvan jonnekin 90kg alapuolelle... Tänään oli tarkoitus myös hakea uudet housut kaveriksi takille, mutta ei ollut niin helppoa. Kokeilin yhteensä ainakin 8 eri housuja, joista 3 jälkeen totesin, että reidet eivät yksinkertaisesti mahdu XL-kokoon. Sitten 5 eri mallista XXL-kokoja, joista 3 olivat hintaluokaltaan >100e, ja 2 muuta 50e tienoilla. Ostan mielummin hyvät ja kestävät, mutta en suostunut maksamaan 130 housuista, joissa ei ole taskuja. Etsintä jatkukoot siis...

Ja sinä, joka istut internetin ääressä, lopeta elämäsi tuhlaaminen ja mene ulos! Ei noin kauniita maisemia ole olemassa, kuin mitä siellä tällä viikolla on ollut, nauti siis niistä. Ja niin hei, pipo päähän ettei palele!

1 kommentti:

  1. Onpa kivoja kuvia ja juttuja... :) Tämmösiä vikan kuvan tapasiaki haluisin... :P

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...