Tänä vuonna panostus tuplattiin, ja suunnittelulle varattiin budjetista aivan omaa aikaa. Se oli puoli tuntia. Kuvausresurssitkin olivat kasvaneet huikeasti, sillä puolet otoista tehtiin lähestulkoon ulkomailla, nimittäin Porissa. Toinen puolikas kuvattiin tuossa kaupunkien paljousalennuslaarista löytyneessä helmessä, nimittäin Nokialla! Kuvausaika oli lounastaukoineen noin kolme tuntia, eli iso pyörä on produktiossa selvästi pyörähtänyt.
Editointi on nyt valmis, ja lopputulosta sulatellaan vielä hetki. Pätkä näkee ensi-iltansa tällä viikolla, mutta alla jo muutama maistiainen tulevasta pätkästä. Tämän vuoden tuotos on huikea harppaus edellisestä vuodesta, sillä saimme lisäbudjetin ansiosta suunniteltua pätkään myös juonen! Olen varma, että tämä lämmittää jokaisen itsestään välittävän ihmisen sydäntä.
Perästä kuuluu, sanoi myös chilinsyöjä!





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti