21.7.2013

Jokamiehen seiska lähestyy

Otinkin lepopäiviä lopulta putkeen kaksi, ja ratkaisu oli ihan hyvä, kolmannenkin olisi voinut ehkä vielä viettää. Nyt olen tässä aina vain enemmän tyytyväinen siihen, että päätin jättää tältä kesältä tuloksentavoittelun pois, ja mitata tuloskuntoa seuraavan kerran kunnolla vasta vuodenvaihteessa. Looginen hetki piikata kuntoa olisi ollut syyskuun alkuun jokamiehen seitsenotteluun, mutta se tulee jo niin pian, että reeniä pitäisi keventää jo nyt. Nyt otan tuon alle vain kevyemmän viikon ja katson mitä tulee, seitsemän lajin läpivienti käy kunnon irtiottoreenistä hyvässä seurassa!

Kotikulmat

Oppikirjan mukaista peruskuntokautta en kykene vetämään sitten millään, kun mieli vetää vähän turhan usein nostamaan myös 1-3RM rautoja ylöspäin. Välillä noiden korottelu on pienoinen pakkomiellekin, joista viimeisenä esimerkkinä tempauksen 70kg ylitys. Tasan 70 olen nostanut lähemmäs 10 kertaa, mutta isommissa epäonnistunut ainakin viidesti. Nyt sain vihdosta viimein tuon 72,5kg nousemaan käsille, eli yksi henkinen lasikatto saatiin viimein rikottua. Pakkomielteestä kertoi se, että tuota nostoa oli pakko yrittää melko väsyneellä kropalla, ilman mitään järkevää syytä.

Näyttää telkkarissa niin helpolta

Perustan tekeminen uusia kymmeniä ja satasia kohti alotettiin tekemällä 5x8 penkistä ja 4x8 maasta. Nyt ollaan vähän palautumisen rajoilla, kun viimeiseen 14 päivään olen tehnyt 8 noin parin tunnin punttireeniä. En ole hierojalle saanut aikaiseksi mentyä, mutta varsinkin reisien avaamiseksi löysin viimein vielä foam rolleriakin paremman keinon: Tennispallo. Ei muuta kuin lattialle makaamaan, pallo reiden kipeiden kohtien alle, ja siirrellään sitä noin 30-60s välein paikasta toiseen. Itku siinä tulee, mutta paikat aukeavat ja saa vain makoilla paikallaan :) Noi reidet on pirullinen ongelma palautumisen kannalta, ne on oleellisimmat lihakset noin suurin piirtein jokaisessa reenissä.

Maailman top4 tyylinäyte

Uhkarohkeana poikana mavea seuraavana päivänä juoksuradalle kokeilemaan, että nouseeko se jalka ollenkaan noiden jälkeen. Koska seiskaotteluun ei voi tietenkään lähteä kylmiltään, parin vuoden jälkeen tein ensimmäisen esiintymisen pituushyppypaikalla, ja tuntuma oli sellainen, että muinoin hypätty ennätys 520 on erittäin vaarassa tänä vuonna. Kaveri uhkasi hypätä 6m, sinne asti en yllä kyllä mitenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...