18.10.2014

Pikareenikokeilu

Alle tunnin pk-reenejä on kertynyt ihan mukavasti, ja ajattelin alkuviikosta vapaa-aamuna repäistä pitkällä reippaalla kävelyllä. Metsien, männynkäpyjen ja kiipeilytelineiden läpi kävi tie, ja kaiken tallensi tietysti älypuhelin, jotta voin todistaa olleeni lenkillä. En nyt emmärrä että miten tuo laite laskee reitin korkeuserot, mutta samapa tuo jos pitää paikkansa.


Takareidet olivat tuossa kovimmilla, ja lopussa sinisellä käyrällä näkyvä nousu oli jo melko hapokas, kun piti hiekkarinnettä luikerrella ylös takaisin metsän siimeksestä ihmisten ilmoille. Lenkistä jäi selvät jäljet, kun keskiviikkona puntilla otin lämmittelyssä tasajalkahyppyjä, ei nimittäin irronnut ollenkaan. 108 cm on vakionousukorkeus, mutta siitä ei juuri ylöspäin ole tällä hetkellä toivoa päästä. Kestävyys syö nopeutta, minkäs teet. Olen perinteisesti tehnyt punttireissuja, jotka ovat pituudeltaan 2 - 2,5 tuntia lämmittelyineen, ja nyt joudun muuttamana tuota todennäköisesti töiden takia.

Näistä nautitaan nyt

Tänään koeajoin 45 min punttireeniä, ja ei tuo vielä ihan omalta tuntunut, mutta kehityskelpoinen idea on kunhan pääsee vauhtiin. Aamulla tunnin tennispelien jälkeen ajoin kotiin, heitin sämpylän suuhun ja suuntasin kohti salia. 500m soutulämmittely, hyvin kevyt etukyykky nousevilla sarjoilla ja lyhyillä palautuksilla. Perään kulmasoutua vuorosarjoina, hauista samalla idealla, ylivetoliikettä taljassa ja kylkireeni vielä perään. 17 sarjaa ja 45 min, kun keskiviikon reenissä oli 25 sarjaa 140 minuutissa. Tämä on kuitenkin ainoa reenivaihtoehto silloin, kun työpäivä venyy 12-tuntiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...