9.10.2014

Voimatasoista -20 %

Hah! Juuri valittelin airobisen kunnon heikkoutta 1600 m lähtötasotestin jälkeen. Sen jälkeen olin tehnyt viikon aikana 3,5 tuntia airobista, yhteensä 5 reeniä, ja tulos näkyy alla.


Viikossa tyhjät pois, eli noin minuutti pois tuosta viime kerran ajasta. Vielä on minuutin päivät Taiwanissa tehtyyn vertailuaikaan, mutta kun tarkemmin lueskelen, niin 28.3. olin juossut 5 BPM korkeammilla sykerajoilla 11:37, painon ollessa 15 kg vähemmän kuin nyt. Ajat eivät olleet muutenkaan pääosin hirveästi parempia kuin tämä viimeisin, joten ei muuta kuin uutta kohti ja minuutteja karsimaan.

Illan suunnitelma viitottuna

Puntilla on nyt tehty myös ensimmäiset rinnallevedot ja maastavedot tähän reenisyksyyn. 90 kg oli yllättävänkin helppoa kauraa rivessä, ja keskityin lähinnä ottamaan tangon vastaan kropalla, etteivät ranteet paukkuisi tällä kertaa. Mavessa tein sitten pitkiä sarjoja, ja tuossa liikkeessä pitkä sarjan on korkeintaan ja tasan viisi, eikä sitten yhtään enempää. Jos sarjapituus olisi vaikka kasi tai kymppi, niin pihalla pitäisi olla tuhannen litran säiliö, josta voisi laskea sokeriliuosta suoraan suoneen sarjatauoilla. Niin iso nälkä siitä tulisi, jos alkaisi kiskoa pidempiä sarjoja. Ensimmäisissä reeneissä voimatasot olivat kokeneet sellaisen 20 % pudotuksen, ja täältä pohjalta lähdetään nyt ponnistamaan. Vanhasta viisastuneena vetoa tehdään kuitenkin vain kerran viikkoon. Muuten tulee henkilökohtainen konkurssi, sillä tänäänkin meinasin nukahtaa naama päin lautasta, kun yritin samanaikaisesti paikata maven aiheuttamaa aukkoa vatsassa ja vastustella nukkumatin tuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...