Kehon oma kemikaalieuforia

Nyt täytyy kyllä ruoskia itseäni hieman siitä, että on päästetty menemään vähän liian helpolla. Kulunut syksy on ollut lähestulkoon täysi kymppi, mutta välillä on tuudittauduttu vähän liikaa tähän hyvänolontunteeseen. Kun ensimmäinen 2+1 -rytminen kierto toimi kuin häkä, toinen meni sitten vähän liian lepsulla asenteella, eikä tulos ollut läheskään vastaavalla tasolla. Kun joka kolmas viikko otetaan ylipalautumisjakso, niin kaksi tiukempaa viikkoa pitää malttaa vetää vastaavasti hieman ylirasitukselle.

Läskit on pysynyt aika hyvin hallussa.

Tänään setti alkoi tavan mukaan penkillä, neljä oikeasti tiukkaa kutosta joista viimeinen toisto vaati pienen avituksen. Noiden sarjapaino on kuukaudessa noussut kuitenkin +10kg! Nuo kutoset ovat aikamoista herkkua, kun niitä voi tehdä pienessä jumissakin, ja niissä joutuu puristamaan kuitenkin melko kovaa. Ehkä koko setin tiukin veto oli tempauksessa tehty 2x8 60kg:lla. Lokakuun 13.pvä postauksesta löytyi tieto, että 60kg tempaus on ollut melko tiukka, niin mukavaa etenemistä tuossakin.

20m kerho©

Nuo kasit olivat lähes yhtä hirveitä kuin 400m juoksu, kun jalat kangistuivat hapoista puolivälissä. Normaalisti olisin ehkä lopettanut noin neljänteen tai viidenteen toistoon, mutta se ei nyt ollut vaihtoehto. Molempien sarjojen jälkeen jouduin etsimään happea ihan lattianrajassa maaten, mutta löysin samalla sen, mikä tässä reenaamisessa on oikeasti mahtavaa. Se, että huomaa lopulta kaiken vaivannäön tuottavan tulosta. Se, että pystyy asioihin, joita on pitänyt aiemmin täytenä utopiana. Onnistuneen fyysisen suorituksen jälkeen tuleva euforia on vain aivan älyttömän koukuttavaa, vaikka ulospäin näkyy vain miehen tärinä ja vinkuva hengitys.

Toistot olivat kuitenkin rumia, mutta sillä ei ollut tuon taivaallista merkitystä. Perään tuli syväkyykky 2x8x110kg, joka meni melko hyvin happojaloista huolimatta.

Ne paremmat puitteet @2011

Happojen tunnetta lisäsi myös eiliset kiekonheitot, kun tässä kuljetaan muutenkin melko rajamailla tukkoisen hermotuksen kanssa. Ehkä turhauttavin tilanne on se, että tietää olevansa fyysisesti hyvässä tikissä, mutta laiska hermotus ei anna mahdollisuutta hyödyntää tätä. Siinä ei vire parane kuin odottamalla, ja silloin viikot tuntuvatkin sitten aika pitkiltä.