27.11.2012

Liian paljon reeniä?

Nolaus Productionsin uusi tuotantokausi alkaa päästä vauhtiin näin talven kynnyksellä. Taas yksi lyhyt pätkä näki päivänvalon, ja kuun vaihteessa tuotanto alkaa pyöriä toden teolla. Alla on tarjolla uusin punttimörköteaser, ja jatkossa keksitään uutta sisältöä. Jos keksitään.


Reenivihot ovat yleensäkin suhteellisen huonosti kestävää sorttia, mutta nykyinen floppasi kyllä nidottujen vihkojen sarjassa aika pahasti. Tuloksena oli aikaväli 20.8.2012 - 26.11.2012, eli vain 15 viikkoa. Voi perkuleen perkule, pitänee hankkia vielä uusi kapistus näiksi 38 päiväksi, joita Suomessa vielä vietän. Yleensä vihkoon on voinut luottaa sen verran, että se kestää puolisen vuotta.

Vastoin kaikkia järkevyyden sääntöjä ja lakeja, kävin eilisen suhteellisen ison intesiteetin yläkroppapainotteisen puntin jälkeen kokeilemassa ensimmäistä kertaa kiekon lentämistä. Kun vielä huomenna aamulla odottaa vastaavanlainen, mutta hieman alakroppapainotteisempi puntti, niin tuollainen rykiminen on vähän upporikkaan ja rutiköyhän pelaamista. Parhaimmillaan terävät heitot avaavat keski- ja yläkropan tehokkaasti, ja myös jalkojen irtonaisuus paranee. Huonoimmillaan tuossa menee hermosto täysin tukkoon, eikä voimantuotto sitten sen jälkeen yksinkertaisesti vain onnistu.
Tästä ei pöperöt parane

Kun Tommi Evilä toteaa hyvien harjoitusolosuhteiden olevan oleellinen osa tiellä menestykseen, johan suomalainen älähtää. Todellinen suomalainenhan pärjää vaikka rusketuksessa afrikkalaiselle jos haluaa, vaikkei aurinko paistaisi koko kesänä. Perkele. Keli tuohon heittämiseen ei tänään ollut mitenkään optimi, muttei nyt kurjakaan. Vettä ei tullut, mutta +2°C lämpötila pakotti laittamaan päälle vaatetta melko reilusti, ja siltikin noin tunnissa tuli kylmä. Heittoja kertyi yhteensä reilu parikymmentä, ja mitat olivat ihan kelpoja. Parasta oli kuitenkin huomata, että kolmen kuukauden tauon jälkeenkin heiton kiertoliike tuntuu omalta lempilapselta.
Armas heittopaikka. Huonohko panorama, mutta eka kerta sattuu aina.

Kuten olettaa sopii, mitenkään järjettömän irtonainen vire ei ollut, kiitos puntilläkäynnin tuplaamisen. Isoimmat ongelmat olivat jalkojen ja lantion kanssa, kun käskyt eivät tahtoneet mennä perille. Vähän sama hermotusongelma kuin juostessa, jalat eivät vain tikkaa läheskään sitä tahtia kun niitä yrittää käskeä. Hyvissä merkeissä tämäkin kausi näyttää alkavan, ei muuta kuin uutta kohti vain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...