17.3.2012

Maailman paras vatsalihasliike ja rinnallevetoennätys!

Tämän talven hiihdot alkaa sitten ilmeisesti olla hiihdetty, kun Tampereella ruoho paistaa jo lumen alta siellä sun täällä. Piti perjantai-iltapäivän kunniaksi käydä vähän tekemässä vetoja luistelusuksilla, mutta jäipähän tekemättä kun ilmassa oli kosteutta niin, että hiukset olisi voinut pestä samalla kun hiihtelee. Kun baana oli vielä likainen ja pehmeän oloinen, niin tarpeeksi tekosyitä oli lopulta kasassa, ja reissu jäi tekemättä.

Mutta kun innostusta riittää, niin lepopäivät ovat yleensä aina tervetulleita, kuten tälläkin kertaa. Lauantaiaamun perinteen mukaisesti tänään oli vuorossa aamupuntti, ja tällä kertaa seurana olivat M© ja T©. En pe-aamuna kerennyt poikien kanssa puntille vaikka heillä oli maksimikokeilut menossa, mutta otin vahinkoa takaisin hieman tänään, ja tempaisin rinnallevedossa ennätykseksi 90kg! Tuntui vielä siltä, että voimia oli vähän reservissä lisää. Tekniikkanäyte allaolevasta videosta vuodenvaihteen tienoilta
Perään paukutin vielä 3x5x75kg tiukasti mutta ongelmitta. Hieman houkutteli kyykkäillä tänään, mutta ehkä sitten huomenna. Päivän vedot näyttivät kokonaisuudessaan tältä
Viime kesänäkin oli näin hauskaa

Penkki
           20kg x 16
           50 x 8
           70 x 5
           85 x 3+3+3
           50 x 10 niin nopeeta kun pysty
Raaka rive
           70kg x 3
           80 x 3
           90 x 1 PB!
           75 x 5+5+5
Vinopena smith
          50 x 5+6+6
T-kulmasoutua yritin, mutta se ei oikeein toiminut. --> Ylätaljalle parin sarjan jälkeen
Ylätalja 45°
          75 x 8
          80 x 8
Vatsalihas ristitaljassa, lattialla maaten. Polvet rintaan -meininkiä siis
          35kg x 15 + 30kg x 15 + 25kg x 15 pudotussarjana kaikki putkeen
          40kg x 10 superhitaalla negat.vaiheella

M© totesi myös tuon vattalihasten kiusaamistavan tehokkaaksi, ja mikä on hauskempaa kun katsoa kaverin kärsiessä lattialla! Kun tuo rinnalleveto kulkee noin hienosti, haluaisin päästä pikkuhiljaa tekemään räjähtävän voiman testejä 4kg kuulalla, sillä luulen että kevättesteissä vanhat ennätykset paukkuvat kevyesti! Kevätaurinkoa odotellessa :)

Ps. on suhteellisen urpoa sanoa, että tempaisi rinnallevedossa sitä sun tätä, mutta älkää välittökö siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...