Jessus! En ole itseäni pitänyt aivan toivottomana tapauksena, sillä olen kuulan saanut työnnettyä lähestulkoon aina oikeaan asentoon. Tänä talvena on tapahtunut jotain aivan käsittämätöntä, sillä nyt myös kiekko lähtee liitelemään suurin piirtein niin kuin pitääkin! Tuo on aiempina kesinä (1kpl) osunut kohdalle yhtä usein kuin lottovoitto (2krt 10e).
Viimeksi kilon mötikkä lensi komeasti niin puolen kierroksen kun täydelläkin vauhdilla reippaan ennätysparannuksen kera, ja tänään vuorossa oli kokeilu miesten murkulalla. Rintaan pitäisi saada reilusti enemmän jerkkua että tuon käsittely olisi jotenkin vakaata, mutta joka tapauksessa tänään tuli kasa hyviä heittoja yli 70% asentoonlähtemisellä. Puolen kierroksen vauhti tuotti parhaimmillaan 33.3m riipaisun, eli kesällä voisi olla saumaa 40m rikkomiseen, kunhan saisin aikaiseksi tilata metallikiekon. Tuolla lukemalla kehtaisi jo osallistua piirikunnallisiin kymmenotteluihin.

Ettei jää liian positiivinen kuva, niin kaivelin aamulla tunnin verran motivaatiota, mutta löytyi se lopulta. Muutamien hyvien vinkkien avulla pääsin ensimmäistä kertaa laskeutumaan voltin jaloilleni, ja näitä tuli useampia kuin hevosella on varpaita! Nyt apuna oli trampoliinin tapainen alusta, seuraavaksi kokeillaan jo kovemmalla maalla. Mikäli luoja suo, lauantaina on ensimmäinen kyykkypäivä pitkään aikaan! Oon innoissani tosta yhtä lailla kuin orava maapähkinöistä.
Tästä piti tulla lyhyt postaus, muttei näköjään. Vaihtoreissu Taiwaniin on koko ajan askeleen lähempänä, nyt kun paperisota alkaa olla taas hyvällä mallilla. Sen lisäksi selvisi, että ulkouima-altaan, täysmittaisen yu-kentän ja tenniskenttien lisäksi samassa kompleksissa on nelikerroksinen urheilukompleksi! Oi autuutta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti