23.3.2012

Vatsalihas-spesiaali

Kun olen pyöritellyt asioita pienessä päässäni, olen tullut siihen tulokseen että parantuneet heittotulokset johtuvat pitkälti keskikropan voimaan panostamisesta. En ole mitään järkyttävää uutta oivallusta tehnyt, vaan pienet teot ja ruuvin jatkuva kiristäminen vain yksinkertaisesti toimivat.

Vatsalihasreeni koostui viime kaudella lähestulkoon pelkästään ylätaljalla tehdyistä 3-5x15-25 sarjoista noin joka toisen reenin päätteeksi, ja noin joka neljännellä kerralla mukana oli taljassa tehtyä kiertoliikettä 3x8 molemmille puolille. Syksyllä uuden reenikauden ollessa nurkan takana katselin pelimerkkejä uutta kautta varten, ja päätin nostaa panostusta tähän reippaasti.
Smoothie MPM:n tapaan
Isoin ero entiseen on, että yritän mahduttaa jokaisen reenin loppuun 5-20min erilaisia keskikropan harjoitteita. Suorille vatsalihaksille taljassa tehty vatsarutistus on loistava liike, mutta sen ohi on kiilannut moneen kertaan kehuttu jalkojennosteluliike taljassa. Lenkki siis vain nilkkojen ympärille, lattialle pitkälleen makaamaan niin että saat käsillä kiinni jostakin, ja ei muuta kun hallittuja toistoja polvet rintaan. Liike on käytännössä vastaava kuin M&M:n videossa noin kohdassa 10:50. 3x15 toistoa yhteen putkeen 5kg pudotuksella tekee erittäinkin hyvää, varsinkin jos lähes heti perään tekee 10 superhidasta negatiivisen vaiheen toistoa isommalla painolla. Sitten on olemassa kaiken maailman vitkutukset kuten hoover, rullaukset ja jalkojen nostelut, joilla saa halutessaan väsytettyä itsensä lopullisesti.

Erityisesti heittämistä harrastavalle ihmiselle vinot vatsalihakset ovat kultaakin kalliimmat, ja niiden kanssa voikin käyttää jo hieman enemmän mielikuvitusta. Perinteinen lattialla tehty kiertorutistus on mielestäni melko turha liike, jota kannattaa käyttää vain silloin tällöin. Kieroliikkeeseen vartavasten tehty painopakkalaite on jo hieman parempi, mutta jättäisin senkin rauhaan jos parempia on tarjolla. Yksi melko extreme liike tehdään levytangolla, ja se vaatii paljon tilaa, hieman rohkeutta ja itsetuntoa kestää oudoksuvat katseet. Kun nämä löytyvät, ei muuta kuin tanko niskaan sopivan painolastin kera. Liike menee yksinkertaisuudessaan niin, että pidät keskivartalon hyvässä ryhdissä, ja kierrät yläkroppaa rauhallisesti puolelta toiselle. Itsessään raudan liikuttaminen vaatii jo paljon työtä, ja aktivoi keskikroppaa aina lantiosta yläselkään asti. Tätä en itse vedä koskaan aivan finaaliin asti, vaan teen sen mielummin jollain taljaliikkeellä. Tai voit ottaa käteesi levypainon, ja tehdä homman finaaliin sillä joko lattialla tai penkillä tehdyillä puolelta toiselle kierroilla. Kuntopallo on myös loistava väline keskikropan kiertovoiman vahvistamiseen, jos sellaisen käyttöön vain on mahdollisuus.
Pyöreät vatsalihakset nauttivat chilipihvistä valkosipuliperunoiden kera <3

Tempausvala on liike, jolla on parempi kokonaisvaikutus kuin millään näistä nylkytyksistä. Jos haluat sen ottaa ohjelmaasi, aloita sen tekeminen ehdottomasti pelkällä kepillä! Kun se sujuu ongelmitta, voit käyttää pelkkää tankoa, ja edetä pikkuhiljaa. Liike kuin liike on kuitenkin täysin hyödytön, jos rikot sillä itsesi liian suurien painojen takia.

Itsellä puntti kulkee varsin mainiosti, ja jos sama rata jatkuu huomenna niin voisin jatkaa siitä. Joka tapauksessa maanantaina on tarkoitus käydä heittämässä hieman keihästä pitkästä aikaa! Kaveriksi lähtee arvon herra O©, jonka veli on heittänyt 84m ja risat, tai jotain siihen suuntaan. Palaillaan astialle kun on taas kerrottavaa!

Ja tervetuloa Somaliina tarinoita lueskelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...