![]() |
| Alppimaja on niin last season, täällä reenataan hengityssuojainten kera! |
Vettä tulee sen verran kovaa tällä hetkellä, että Suomen kesä jää kyllä kakkoseksi. Viime yönä tuohon tuli bonuksena yksi elämäni äänekkäimmistä ukkosista, paukkui ja rytisi oikein kunnolla. Heräsin pariin kovaan pamaukseen, jotka olivat niin lähellä, että äänikin tuli ennen välähdystä. Heräsin paukahdukseen, pian välähti, mutta ääntä ei tullut vaikka kuinka odottelin. Jännä maa, kun ukkonenkin rikkoo fysiikan lakeja.
![]() |
| Kun sataa 5 päivää, niin saasteetkin katoaa hetkeksi. Eräs kaunis aamu. |
Mutta kun ei nuku hyvin, niin ei myöskään reenaa hyvin. Jäljellä on enää 2 päivää kiinan opiskelua aamutuimaan, ja sitten 3 päivän(!) loppukokeet. Olo alkoi olla sellainen, että vaikka reenitunteja on kertynyt puntilla ja juoksumatolla 18 päivässä lähes yhtä paljon kun normaalissa kuukaudessa, niin tehoja ei ole kuitenkaan hirveästi ollut. Reenin muuttaminen hieman enemmän bodarisuuntaan on ollut ihan mukavaa vaihtelua, ja kotimaassa varmaan jatketaan samansuuntaisen homman kanssa. Sarjataukojen kellottaminen on tätä ennen aiheuttanut lähinnä huvittuneisuutta, mutta onpa siinä nähtävästi joku tolkkukin ;)


Noi sähköasennukset herättää kyllä luottamusta, jos niin myös tuo sininen taivaskin...
VastaaPoistaHaha en oo ees kiinnittäny huomiota noihin :D Kaikkeen sitä turtuu...
PoistaHeijes! Vähän kiva toi taivas, ei tarvi muokata kuvia! Ja vähän kiva kun toi kulmakin on niin tutun näkönen!! :) Jee! :) Toivottavasti loput yöt on kivempia, en osaa vieläkään nimittäin nukkua mun puolella.. ;)
VastaaPoistaToi muokkausmieliepide on kuultu jo, mutta toi kuva on käynyt saman käsittelyn kun aiemmatkin.
PoistaPitänee nukkua Felixin patjalla loppuaika, jos se ois parempi :P
Ach so! No, nyt muokkaus on oikeesti hyvä, koska sitä ei nää! :)
Poista