Onnistuminen seuraa toistaan

Eilen oli tarkoitus heittää, mutta ajatuksen asteelle jäi. Kun koulun tiimin valmentaja ei koskaan saapunut avaamaan varustekoppia, vedin sitten kentän kuumuudessa 1,5h liikkuvuus- ja venyttelyreenin. Nyt kun jälkiviisaana katsoo tilannetta, niin erittäin hyvä että kävi näin! Kroppa todellakin kaipasi romantiikkaa kunnollisia venytyksiä ja liikeratojen avaamisia, ja muisti kiittää kun niitä tarjottiin.

Tämän päivän puntti avattiin perinteiseen tapaan 15min 8km/h juoksulla, ja sykkeet olivat jo paljon lähempänä normaalitasoa, eli huolet ja murheet voinee heivata pois tuon suhteen. Jo olkapäiden verryttelyssä huomasin, että kroppa todallakin otti huoltotoimet vastaan, ja olo tuntui tosi irtonaiselta. Mainitsin tuossa aiemmin hieman kipeytyneestä rintalihaksesta, ja nyt pari päivää tuon jälkeen tilanne on se, että kyseisen puolen liikkuvuus on ainakin kaksi pykälää vasenta puolta parempi. Ei mitään käryä mitä siellä on tapahtunut, mutta jos sama sattuisi vielä toisellekin puolelle, niin olisi erittäin iloinen.

Kyllä näitä nurkkia taitaa ikävä kuitenkin tulla

Pää on hieman väsynyt, mutta kroppa tuntui elastiselta ja terävältä, siis täydellinen hetki testata tämän reissun saldo smith-penkin osalta. Kunnon lämmöt, ja sitten ykkösiä 108, 113, 118 ja lopulliseksi painoksi 120kg. Ykkösen tiesin olevan varma, kakkoseen uskoin.

Rannesiteet kiinni.

Nopea dynaaminen venytys rinnalle käsiä heilauttamalla.

Tangosta kiinni ja penkille.

Painetta selkään, ja tanko irti lukoista.

Ensimmäinen meni niinkuin pitikin, rauhassa alas ja nopeasti ylös. Toinen hieman liian nopeasti alas, mutta hyvällä rytmillä ylös. Sitten tanko olikin jo tulossa uudestaan ja alas kamalaa vauhtia. Kosketus rintaan ja hirveellä mölyllä ylös. Kiitos flyerssien, rinnaltalähtö ei ole enää ongelma, mutta keskivaiheen jälkeen nosto hidastuu. Nopeutta viimeisessä nostossa ei ole nimeksikään, mutta ei ollut kysymystäkään etteikö olisi noussut. Tanko lukoille, ja sitten tunteita alkaa puskea läpi, eikä ole aikomustakaan nousta penkiltä.

En nyt ihan näinkään sanoisi, mutta jotain vähän sinne suuntaan

Silmien ohi vilahtaa aika alkaen siitä hetkestä, kun jäin isojen karjujen salilla penkissä 60kg tangon alle toisella toistolla. Se otti silloin aika koville. Tuohon väliin on mahtunut yhtä sun toista, mutta parasta on se, etten tunne olevani vielä lähelläkään omia parhaita suorituksiani. Missään liikkeessä tai suorituksessa. Tuo kolmonen menee omalla arvoasteikolla ihan kärkipäähän, sillä olen aina pitänyt itseäni tosi huonona penkkaajana. Tasajalkapomppua 304cm pidän vieläkin ehkä parempana suorituksena, ja 105kg raaka rive oli niin helppo, että siitäkin jäi huikean hyvä olo. Koristelin omaa leuanvetomaksimiakin tuohon perään, 10kpl ilman heilautusta ja alhaalla pysäyttäen. Ei ollenkaan hullumpi loppuviikko.