![]() |
800m lämpöhölkkä, ja sitten verryttelyjen jälkeen vedettiin 1600m maltillisilla sykkeillä. Tai yritettiin. Jalat kulkivat kyllä alla, mutta henki ei sitten kulkenutkaan, ja pulssi nousi taivaisiin. Tulos oli täsmälleen samalla tasolla kuin 2kk sitten, mutta sen verran luottoa on omaan tekemiseen, että tämä notkahdus menee kropan käynnistelyn piikkiin, ja seuraavalla kerralla tulos on jo varmasti paremmalla tolalla.
![]() |
| Täällä on reiluja ruokakauppiaita, myy epoakin kapseleissa kansalaisille |
Tuollainen maratooni toimi hyvin valmisteluina siihen kovempaan, eli 300m vetoon piikkareilla. Nyt voin todeta että matkalla en ole menettänyt mitään tunnusomaista, hitaat jalat ovat nimittäin vieläkin tallella! Viime kevään 3x300m seteistä nopein ensimmäinen veto oli 57s, ja nyt tuo pätkittiin oikein kunnolla, 300m kulki aikaan 48s, mikä oli tilanteeseen nähden yllättävän hyvä. Kun ottaa huomioon, että vedon aikana jouduin kaarteessa ohittamaan yhden takaperinkävelijän (jep, true story. Taiwanilaiset...), ja viimeisen 10m ajan etsimään sykemittarista nappia, jolla ajan saa pysäytettyä, aika on erittäinkin yllättävä. Josko sitä saisi vihdoin rahdattua jonkun kuntohuipun lomassa myös 400m ennätyksen lähemmäs minuuttia. Vuonna 2009 olen näköjään kellottanut 1:09, ja sen jälkeen en ole kehdannut edes kirjata ylös.
![]() |
| Kiinantentti läpäisty, Pingukin oli iloinen! En tiennyt osaavani piirtää |
Millään tavalla tuon nelosen ajan parantaminen ei kuitenkaan ole tärkeää, nelosen juoksijoiden arki on tunnetusti melko kurjaa. Usain Bolttiakin koitettiin sinne taivutella, mutta totesi pitävänsä ateriansa mielummin vatsassa sisällä. Alunperin tarkoitus oli tänään vetää 400m, mutta vaihdoin sen tonnikutosen jälkeen kolmesataseksi, että jaloista löytyy potkua loppuviikolla mahdollisesti reippaampaan juoksuun.
Tervetuloa myös JoniC, mä aina vaan ihmettelen että joku oikeesti muka lukee näitä juttuja :)



Tsiers bro! Näiti juttuja lukee aivan mielenkiinnolla ja just sopivasti ollaan aika monesta asiasta samaa mieltä :D! Treenin iloa!
VastaaPoistaHienoa! Laitanpa teikäläisenki juttujen lukemisen to do -listalle
PoistaAi sulla on ping, no mulla on nallepuhi. Oon tosi aikuinen.:) Hyvin sä osaat piirtää.
VastaaPoistaKaverit toi reissultaan, se on HappyMoodPingu! Aina kun meinaa kiristää, niin ton esiinkaivaminen auttaa kummasti.
PoistaMikä se sellainen ihminen on, kenellä ei pehmolelua ole? Tylsä.