8.5.2013

Menestyksen takana on melko yksinkertainen resepti. Päätä, toimi, usko.

Eläintarhan pyörittäminen ois siistiä hommaa. Tai oikeestaan ois kiva, jos olis päivätyö vaikka eläintarhan koalana, tai jonain muuna karismaattisena eläimenä. Päivän köllöttelisit auringossa, ja sateen tullen katoksessa. Kun työpäivä on lusittu, voit lähteä suorittamaan arkisia askareitasi, ja sitten ihmiset esimerkiksi bussissa tervehtisivät iloisesti, että sähän oot se koala sieltä aitauksesta! Jep, niin oon.

Punden airobinen osasto & hilavitkuttimia

Myös mun elämä on yhden sortin eläintarha, ja mä taidan olla sen vetonaula, ihka-aito vompatti. Tänään pääsin vihdoin uima-altaaseen ilta-uinnille, ja vedin ensimmäistä kertaa päähäni sellaisen kapistuksen kuin uima-lakin. Hölmön tuntuinen kapistus, eikä oikein tiennyt että mihin sitä korvatkaan tunkisi. Peilistä kun katsoi, niin ei sitä itseään tunnistanut, oli sen verran pro näky. Siinä kun olin sitten muutaman 200m potkaisun tehnyt ja lepäilin päädyssä, niin satunnainen paikallinen otti uimalasinsa pois silmiltä, ja heitti iloisen "heloumään"-tervehdyksen. Enpä paljon jaksanut hymyillä, kun ei ollut sitten mitään käryä että kuka tämä on, joku näistä kahdesta miljoonasta paikallisesta. Sitten kun kaveri alkoi sopertaa, että enkö minä olekin se kaveri, joka on aina kuntosalilla tai kuulaa työntämässä, niin johan alkoi ihmetyttää. Onkohan mulla useampikin stalkkeri? Mistä nää tietää kuka mä oon. Heittipä hän vielä huikean kysymyksenkin, Ai sä osaat uidakin? Bingo. Kuulaa työntävät henkilöt ovat lihavia, ja rasva kelluu.

Arkaluontoista materiaalia

Olen viime aikoina ammentanut voimaa ja asennetta youtuben motivaatiovideoista kovalla kädellä, ja pistetään tähän ehdottomat suosikkini.

1. Give me your very best. Tämä herättää mielessä kysymyksen, että teenkö tässä nyt parhaani? Toimii erityisesti juostessa ja hoovereita tehdessä, sillä määritelmää "rankka" alkaa kyseenalaista aika tehokkaasti. Kun jostain saa sen kipinän antaa pikkaisen enemmän kuin aiemmin, palkitsee se varmasti ennemmin tai myöhemmin.


2. Why do we fall. Tässä on taidokkaasti tehty kokoelma tuben motivaatiopuheiden helmistä. Jos aloitat jokaisen aamun tällä, tai vaihtoehtoisesti katsot tämän illalla viimeisenä, voin luvata että huomaat asennemuutoksen jo ensimmäisen viikon aikana. "Because limits, like fears, are often just an illusion"


3. He who says he can, and he who says he can't, are both usually right. Enpä olisi ihan heti uskonut Will Smithiltä näin viisaita sanoja, mutta tämä video tiivistää lähes kaiken, mitä tarvitsee menestyäkseen tai ollakseen onnellinen millä tahansa elämän osa-alueella.


Nauttikaa.

1 kommentti:

  1. On kyllä käsittämätöntä porukkaa siellä. Jos osaat tehdä yhtä asiaa, et varmaankaan osaa toista.. ai osaatko, "oh really??!?!!"! Kai se on sitä small talkia, tai sit ihan käsittämätön kulttuuriero. Tai molempia. You'll never know. :P

    Enikeis, on kyl kiva saada sut takas kotiin pian!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...