3.2.2012

Muutama oleellinen asia rasvan muuttamisessa lihakseksi.

Ja kun viimeksi jutun juoni olivat lisäravinteet, niin todetaan nyt vielä, että ne ovat yhtä tyhjän kanssa ilman oikeaa ruokaa. Jutellaan siis niistä. Tarinaa on taas melko pitkänlaisesti, mutta näiden asioiden sivuuttaminen on pelkästään tyhmää. Mitään kun ei saa ilmaiseksi.

Ensimmäinen prinsiippi kertoo yksinkertaisesti sen, lihooko ihminen vai ei. Kaikki syömäsi kalorit kertyvät rasvaksi, jos et kuluta niitä. Piste. Fysiikan lakeja vastaan on melko hankala taistella, mutta aina voit yrittää. Toinen prinsiippi taas kumoaa edellisen, vaikka juuri äsken kielsin yrittämästä. Ei siis ole sama, mitä kaloreita syöt. Olen viettänyt kirjojen ääressä näiden asioiden tiimoilta aivan liikaa tunteja viime aikoina, mutta on sitä päähänkin jotain tarttunut. Vuoden painokäyrä näyttää tällä hetkellä tältä


Eli aika komealla tavalla ylös mentiin, mutta viime vuodesta aloin muuttaa käyrän suuntaa jo tammikuun alussa. 2kg lähti heti iltahiilareita vähentämällä, mutta sitten onkin huomattu ettei 8kg/kk kiristäminen vain ole mahdollista. Tasaisesti tuo on kuitenkin pudonnut, piikki 104kg:hen tuli reilusta plussakaloripäivästä, jolloin kuitattiin muutama mieliteko kerralla pois. Mutta mitä tapahtui?

Myönnetään ensin, että en ole ikinä tarkotuksella dieetannut tai bulkannut, joten tässä haetaan teorioille käytännön vahvistusta. En oikeastaan mennyt juuri miinuskaloreille, kun en ole varma miten voima kehittyy silloin. Yleisesti on vallalla käsitys, ettei samaan aikaan voi polttaa rasvaa ja kasvattaa lihaksia, mutta en usko siihenkään. Samalla sekuntilla tämä ei tietysti onnistu, mutta rytmityksellä kyllä. Reeneistä 90% teen aamuisin, ja näinä päivinä aamupala on puuroa, hedelmiä ja proteiinikaakao, ja lounaallakin perunoita ja leipää uppoaa sen kummemmin laskematta. Iltaa kohti sitten hiilarit vähentyvät, ja päivällinen on usein mennyt jauheliha-kasvismössön käärimisellä tortillan sisään, ja iltapala on samansuuntainen. Kun karkeasti ymmärtää, mikä on polttoainetta, ja mikä on rakennusainetta, pääsee jo pitkälle.
Rahka voi olla kuivaa ja mautonta. Tai sitten voit tehdä näin.


Perusteena tuolle on se, että ennen reeniä on hyvä ladata glykogeenivarastot täyteen, jotta jaksaa tehdä sen mitä pitääkin. Kun ne sitten tyhjenevät, kannatta ne täyttää elimistön palautumisen takia. Punttireenin jälkeen kropalla on ihan tarpeeksi korjattavaa, eikä sitä kannata rasittaa yhtään enempää rajoittamalla energiansaantia. Iltaa kohden en taas ole nähnyt tarpeeksi suuren hiilihydraattimäärän syömistä tarpeelliseksi, vaan antanut sille fyysistä lepoa ja täyttänyt vatsaa pääosin kasviksilla, lihalla ja maitotuotteilla. Siinä mennään karkeasti metsään, jos lepopäivänä aletaan kitsastella syömisestä paljon. Sehän on päivä, jolloin kropan pitäisi levätä ja parsia itseään kasaan! Itsensä nälässä pitäminen tällöin on yhtä fiksua, kuin "autottoman päivän" aamuna jättää oma auto pihaan, ja soittaa taksi. Näinä päivinä pelastavat rahka, reilut hedelmävuoret, smoothiet, liha- ja kasvispainotteiset ruuat, hiilareita kuitenkaan unohtamatta. Kaikkein isoin etu tästä rytmityksestä on ollut terveystilan paraneminen.
Syö silmilläsi

Tämä on sitä rytmitystä, jolla toivottavasti saa rasvaa pois voimien samalla kehittyessä. Otetaan vielä nice-to-know-knoppi. Ihmisen aivot kuluttavat päivässä 140g glukoosia. Jos et syö hiilihydraatteja, tuo määrä joudutaan pilkkomaan proteiineista, joka saadaan joko ravinnosta tai lihaksista. Tässä reaktiossa proteiinista käytetään hyödyksi vain murto-osa, ja loppu menee siis hukkaan, rasittaen samalla sisäelimiä.

Ps. reenatakin täytyy, jos jotain meinaa saada aikaseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...