Pakkasjakso osui kyllä sinänsä hyvään väliin, kun oli tarkoituskin pitää tauko kaikesta repivästä ja irvistystä aiheuttavasta rehkimisestä lauantaihin asti. Kestokohmeesta eroon päästäkseen täytyisi lämmitellä vähintään tunnin verran, mikä ei kuulosta hirveän houkuttelevalta. Säälin erityisesti pikajuoksijoita, näillä lämmöillä kun hyödyllisin harjottelu taitaa olla haastatteluiden reenaaminen. Muuten, eräs kaunis päivä pirkkahallissa Lotta Haralan suusta kuului legendaarinen lause, "en kyllä ikinä sano haastattelussa, että teen vain parhaani...". Varokoot vain jos tuon joskus päästää, annan palautetta välittömästi ;) Huomenna aamulla olisi tarkotus pirkkahalleilla, B-hallissa ei tarvi ainakaan pelätä että tulisi hiki.
Mutta sitten asiaan. Lämpötilasta huolimatta aina voi syödä! Koska homma on tarkoitus pitää avoimena, ajattelin raottaa taas lisäravinnekaappiani.
Aloitetaan siitä tavallisimmasta, eli
Saatan seuraavaksi siirtyä Optimum Nutritionin tavaroihin sillä tuo testimielessä ostettu 2,3kg purkki on Gold Standard 100% Wheytä on osoittautunut hyväksi, ja saman merkin kaseiinit olivat taivaallisia. Wheyn maku Caramel Toffee fudge ei toimi niinkään vesipalkkarissa, mutta maitoon sekotettuna tämä on jotain uskomatonta<3 Kaakaon 80% sokeria vaihtui saman tien tähän, 80% proteiinin kera. Oikean reunan sanko on Xtreme Whey Max -merkkistä läskiproteiinia, halvalla kun sai. Rooster Booster sticksit olivat mielenkiintoinen kokeilu beta-alaniiniin tottumattomalle. Sisältää hieman kreatiinia, betaa, tauriinia, c-vitamiinia, kofeiinia... Ei hullumpia, mutta pärjään jatkossa ilman, johan noita on syötykin.
Jos tuo Optimumin toffeejauhe oli hyvä kaakaon korvike, niin tämä on erittäin mukavaa vaihtelua rahkaan/jogurttiin/...! Banaani-toffee on maku, mutta epäilen että toffeenmaku on jäänyt purkin pohjalle, sillä ensimmäisessä puolikkaassa sitä ei ole näkynyt eikä kuulunut. Jos ehdin vain nopeasti käydä kotona välipalaa naukkaamassa, teen usein tällaisen valmiiksi jääkaappin odottamaan, sillä tämä tarvii 2h jäähdytyksen kaapissa. Sokerilla kyllästetyt makuhermot pitävät makua varmastikin aluksi vähän valjuna, mutta kokonaisuudessaan tämä ja leipa ovat yhdessä huippuvälipala.
Olen hirveän huono juomaan urheillessa vettä. Syynä on pitkälti se, että puhdas vesi ilman hiilihydraatteja, suoloja tai elektrolyyttejä yleensä, ei vain imeydy. Pelkän veden juominen aiheuttaa tunteen, kuin olisi syönyt vesi-ilmapallon. Sellainen vatsassa on melko ikävä juosta, pomppia, heitellä tai nostella rautaa.
Ja viimeiset ystäväni. Kreatiinin vaikutuksista löytyy noin kuusikymmentä miljardia tutkimusta, ja oma kokemus vahvistaa sen hyödyllisyyden. L-glutamiini on vahvistuskyvyn kannalta olennainen aine, ja plussien ja miinusten laskemisen päätin ottaa sen omiin booleihin mukaan.
Mutta tuo Mutant Cre-X12. Terveen ihmisen pitäisi vältellä aivan kaikkea tuon näköistä juomaa. Ellet ole nähnyt Tshernobylissä käynyttä smurffia, pyydänä näyte tuosta kommentilla niin lähetän, se kuvaa väriä ehkä parhaiten. Tämä on siis hienoilla mainossanoilla jatkettu hiilari-kreatiiniseos, jota en voinut vastusta. Mutta tämän aihettama piristysvaikutus on ollut lähestulkoon D-vitamiinilisien tasolla, joten säälittää kun tuo pussi aikanaan loppuu.
Sitten vielä pienimuotoinen tiedotus. MPM rikkoi juuri 10 000 kävijän rajan, ja haluaisin pitää pienimuotoisen arvonnan. En oikein vain vielä tiedä mitä tuohon antaisin palkinnoksi.




Mooi! Mulla on ollut jo vähän aikaa suunnitelmissa ostaa kreatiinia. Mitään ideaa minkä merkkistä ostasin? Onks toi leaderin krea millaista? :)
VastaaPoistaIiks, uskallanko mä tulla kotiin ollenkaan, jos siellä ei saa lämpötilaa nostettua 18 astetta ylemmäs ja jääkaapista löytyy vaiks mitä yllätyksiä?! :D
VastaaPoistaIina: Kreatiineilla oikeastaan ainoa ero on se, onko kyseessä monohydraatti vai puryvaatti. Puryvaatti on reilusti kalliimpaa, ja erona näillä on se, että puryvaatti ei kerää nestettä kehoon, kun monohydraatti kerää sitä kilon tai muutaman. Yleinen mielipide on kuitenkin, että monohydraatti saattaa olla jopa parempaa, ja käytän sitä myös itse. Merkeillä ei juuri ole hirveästi eroa :) Eli voit ostaa lähestulkoon mitä vain jos koet tarvitsevasi.
VastaaPoistaMarsu, väänsin pattereita kovemmalle tänään :D
Kiitoos :) Ostan sit joskus tota monohydraattia.
VastaaPoista