25.2.2012

Sattuu enemmän henkisesti kuin fyysisesti

Hyllyssä on roikkunut ilmaislippu Sykkeelle ainakin kesästä lähtien, ja se näyttää olevan voimassa vain 2/2012 loppuun asti. Pyhä tarkoitus oli käyttää tuo tänään, mutta näinpä ei käynyt. Tuo telinevoimistelussa nytkähtänyt oikea käsi ei ollut läheskään niin paha kuin pelkäsin, varsinkin kun tänään se kaiken tiedon mukaan pitäisi olla huonoimmillaan. Se kiristää kuitenkin ilkeästi kun joutuu venytykseen, jossa rinta, olka ja hauis venyvät samanaikaisesti. 2 päivän ylimääräisestä levosta tuskin on haittaa hirveästi verrattuna siihen, että tuo olisi ärtynyt pahemmin uudestaan reenin takia. Kipua ei aiheuta niinkään lihaksilla supistaminen, esim. kapean penkin tekeminen onnistuisi täysin ongelmitta. Ojentuminen ja venyttäminen on se pahempi vaihe, eli puhtaalla revähdyksellä selvittiin onneksi, kun pahempaankin oli ainekset... Eräs tuttu pyöräytti tempausta tehdessään molemmat olkapäänsä sijoiltaan, ja ambulanssimatka oli ilmeisesti ollut melko mieleenpainuva, koska lanssimiehet sattuivat puhumaan tästä yli vuosi tapahtuman jälkeenkin vielä toiselle kaverilleni, jota kuskattiin samaan osoitteeseen.
Se terveempi käsi

Kiitos tuon venähdyksen, torstaisen reissun suunnitelmat muuttuivat, ja loppuun tuli sitten hieman juoksua, joka tekisi mieli luokitella aidoksi tyhmyyden ylistykseksi. Alunperin oli tarkoitus ottaa 6x150m, mutta 2x150m jälkeen Niko© oli sitä mieltä, että matkaa pitää pidentää. Jostain määrittelemättömästä syystä tein kompromissin, ja perään tulivat 300m ja 250m vedot. Vaikka juoksemisesta jaksan nurista, niin on tuo ihan oikeasti hauskaa. Seuraavalla kerralla mukaan sykemittari, että saadaan aikaa ja pulssiakin ylös. Vaikka kuinka puntilla tekee jaloille mitä, ei juoksemaan opi kuin juoksemalla, ja ensimmäisten kertojen jumit ovat aina melko mielenkiintoiset. Niin tälläkin kertaa, ja tuo jalkajumi löi viimeisen naulan arkkuun, ettei Sykkeelle tullut lähdettyä. Yritin juoksujen jälkeen vanhaa kikkaa, eli suhteellisen rentojen hyppyjen tekemistä paikkojen avaamiseksi, tällä kertaa ~100cm laatikon päälle. Ei auttanut. Huomenna on sitten taas uusi päivä ja uudet huvit. Ainakin toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...