2.10.2012

Juoksemisen mahtavuus

Aiemmin vierastin kahden reenin päiviä pitkään kärsityn ylikunnon takia. Nyt kuitenkin olen lähtenyt noita taas tekemään, toivottavasti hieman fiksummalla kokonaisrasituksella. Lepopäiviä ja matalatehoisia reenejä kertyy vastaavasti enemmän, että mies saa varmasti löhöillä niin paljon kuin haluaa.

Tänään oli vuorossa iltareeninä intervallijuoksu nro 2, ohjelmana taas 3x 300m veto 100m kävelypalautuksella. Jalat olivat aamun kyykky-mavekombosta jo melko puhki, mutta se juostiin mitä päästiin. Samaa reeniä veti myös Kassu©, joka pyyhkäisi 800m syksyllä alle 2min 15s juurikaan ilman reeniä, eli kirittäjää oli ainakin tarjolla. Viime kerralla omat ajat kolmesatasille olivat 65s-72s-74s, ja tänään ne menivät 57-64-69! Yhteensä ajasta tippui 21s, mikä oli noin tuplasti sen mitä pidin mahdollisena. Ensimmäinen veto kulki hyvin ja polvi nousi, ja 57s oli jo sitä hieman kovempaa kuin vauhti jota pitäisi tulevaisuudessa juosta 800m.
No shit of the day

Toisessa vedossa sitten alkoivat takareidet hyytyä ja polvi ei noussut ollenkaan, siihen verrattuna 64s oli hyvä aika. Viimeinen meni sitten lähinnä pyhän hengen voimalla, kun jalat tuntuivat vain betonilta. Askeleen lennokkuudesta kertoo se, että kentänhoitajakin tuli siitä jälkeenpäin vittuilemaan :) Kyllä tuo tuosta kuitenkin lähtee kulkemaan koko ajan paremmin, ja katsotaan mihin asti päädytään...

Kreatiini on tällä hetkellä poissa kuvioista kokonaan, mutta ei se ole hirveästi haitannut. Aamulla takakyykyssä otin pitkästä aikaa isoon sarjaan käyttöön vyön, ja tällä kertaa 8x140kg tuntui paljon helpommalta kuin viimeksi kasi 130:lla. Jei, tästä tulee vielä hyvä! Olen tykännyt tosi paljon nyt tästä uudesta punttiviritelmästä, joka on jostakin 1- ja 2-jakoisen ohjelman välistä, eli isoja perusliikkeitä tehdään lähes joka kerta. Olisi kovasti halu tehdä taas videokoostetta, mutten ole onnistunut sopivaa kuvaajaa hetkeen rekrytoimaan.
Orange habanerot jäi vähän surkeiks tänä vuonna, mutta aika jytyjä oli pienetkin

2 kommenttia:

  1. Kuinkas kauan olit aikoinaan ylikunnossa ja mitä oikein puuhastelit päästäksesi siihen tilaan :D Vaatii jo melkosta ahertamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ylikuntoon pääseminenhän on helppoa, siinä pystyy onnistumaan ihan jokainen alottelija :D

      Lyhyesti tarina menee niin, että aivan nollatasolta kun alkoi liikkua niin paljon kuin tunnit antoivat myöten, lopputulos ei ollut hirveän hyvä. Varsinkin kun asiat tekee ilman mitään suunnitelmaa tai järkeä, niin ei ole kovin vaikea väsyttää itseään totaalisesti... 12kk työllä sain semmoisen 3-6kk aika perusteellisen ylirasitustilan. Ikävä kyllä en hirveesti kirjannut ylös kaikkea sitä, mitä tuolloin tapahtui :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...