15.10.2012

Ootsä laihtunut? -Joo, enää 104,4kg.

Viime viikolla jäivät 300m vedot tekemättä, ja piti paikata tuota lähtemällä heti maanantaiaamun kunniaksi raikkaaseen +3°C syysilmaan tekemään tuota ihanuutta. Kiitos kuuluu Kassulle©, että lähti seuraksi. Jos ei olisi ollut kaveria tulossa, olisin todennäköisesti jättänyt lähtemättä kokonaan.

Viikonloppuna tehdyt 2x1h venyttelyt + foamroller-kidutus saivat aikaan sen, että olo oli melko tuore lauantaisista kyykyistä huolimatta. Jo ekalla vedolla huomasi, etteivät ne jalat taaskaan mitenkään tuoreet olleet, mutta väliäkös tuolla. 3 kertaa 300m veto + 100m kävelypalautus menivät tällä kertaa aikaan 61s - 64s - 65s. Selvää editystä aiempiin verrattuna oli se, että ensimmäisillä 2 vedolla ei loppunut ollenkaan happi, vaan hapot painoivat enemmänkin. Viimeisellä vedolla sitten viimeinen 100m meni sitten jo irvistyksen ja hengityksen vinkumisen kera. Ihme, ettei se aika tippunut yhtään tuota huonommaksi.


Analyyttisyys on pop, niin tottakai tein jo näistä kolmesta kerrasta excel-käppyrän! Yhteisaika oli nyt täsmälleen sama kuin 2.10. juostussa, mutta iso plussa siitä, ettei viimeisen vedon aika tippunut juuri yhtään. Seuraavalla kerralla kiristetään vauhtia alusta alkaen pikkusen, ja jos se menee hyvin niin sitten lisätään vedot neljään.

Aerobisen reenin ja puntin yhdistelmä on ilmeisesti purrut, kun kaveri kysyi tänään että oonko laihtunut! Ehei, aamulla vaaka näyttä tasaisen varmasti 104,4kg. Mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että on tuo pehmoalue vatsan seudulla huolestutttavasti ohentunut...
Tenttiviikon motivaattori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...