Voi että kun inhoan lenkkeilyä. Aina silloin tällöin tulee yritettyä että, joko meillä synkkais, mutta ei ole vielä käynyt niin. Hieman pakon sanelemana tänään yritin, ja puoleen tuntiin pyristely se jäi. Mutta eipähän tullut taaskaan vuotta ilman PK-vauhtista juoksua! Jalan näitä lenkkejä kertyy normaalisti vuoteen 2-5, ja samassa tahdissa ollaan…
![]() |
| Bad Gastein |
Hiihtämässäkin kävin aamulla, mutta vapaan tyylin kalusto ja tekniikka teki lenkistä aika tuskaista. Perinteisen ja vapaan monot on molemmat samaa Fischerin mallia, vapaan monot vielä reippaasti kalliimmat. Vapaan kengissä on ongelmia kuitenkin, sillä pehmusteet ei riitä millään pohjassa. Pohjan muotoilu painaa jalkapohjaan keskelle niin, ettei koko jalalle oikein viitti laittaa painoakaan. Ja senhän tietää mitä vapaan hiihdosta sitten tulee. Jäin ihmettelemään, että miten noilla koskaan pääsin Finlandian edes läpi… Tampereen kaupunki ei ilmeisesti aja latuja viikonloppuisin säästösyistä, niin luistelubaana oli myös lähes umpijäässä. Alamäissä tuntui vähän tyhmältä, kun latua pitkin mentäessä liuku jäi selvästi huonommaksi kuin keskellä mentäessä. Reissun floppaamisen kruunasi huono tekniikka, ja matkanteko jäi puoleen tuntiin. Sinne sekaan tungin sekaan muutamia ylämäkivetojakin melko kovalla temmolla, mutta aika pannukakku tuli.
![]() |
| Ladun korkeusero ~5m, Bad Gastein |
35min ladulla rämpiminen ei ajanut ihan asiaansa, niin lenkki oli paras vaihtoehto PK-reenin viemiseks loppuun. Ja sehän sujui juuri niin kuin ensimmäisessä kappaleessa fiilistelin! Yhteisajaks sain kuitenkin tunnin räävittyä kasaan. 3 päivän aerobinen on kuitenkin melko tärkee tähän väliin, että hapenotto pysyy jonkinlaisessa kuosissa. Palautuminen nopeutuu, jaksaa loppupeleissä reenata tehokkaammin etc… Ja tämä on se osa, mitä on tullut laiminlyötyä :/ Viime vuoden Finlandia-päivä oli melko hiihdontäyteinen, 50km ittekseen vapaalla, ja kotiinpäästyä telkkarista 50km Vancouverista. Oi onnea, oi auvoa!


Piristävää etten ole ainoa joka vihaa lenkkeilyä :D
VastaaPoistaoot kyl mestari kirjoittaan otsikon aina aiheen sivusta. :D
VastaaPoistaLuulen että sä yrität aivan liikaa lenkkeillessäs. Ota iisisti. Älä mene lenkille urheilemaan, niinkuin teet ladulla. Sunnuntaikävele kesken lenkin, katsele ympärille ja ajattele hassuja. Sit taas lähet painaan.
Kiitos An, otan ton ekan kehuna! :D
VastaaPoistaOikeestaan tilanne on päinvastanen, kentälle, hiihtän ja silleen meen lopulta oikeesti vaan pitämään hauskaa. Lenkkeillessä se ei vaan oikeen onnistu, vaikka kuinka sunnuntaikävelis. Siks tyydyn usein vaan vaeltelemaan ympäriinsä kävellen, enkä yritäkä ottaa juoksuaskelia. Mutta jos yritän, niin yleensä on mennyt pieleen