2.3.2011

Varmat askeleet kohti tyytyväisyyttä itseään kohtaan

Suomen huippu-urheilu sai pitkästä, pitkästä aikaa erittäin komean palkinnon. Jo aiemmin kehuin täällä Matti Heikkisen tekemistä ja asennetta, ja kehut ei ainakaan vähene voitetun kuninkuusmatkan MM-kullan jälkeen. Miehellä on aivan uskomaton kyky analysoida tekemisiään, ja löytää asiat mitkä meni pieleen ja mitkä toimii omalla kohdalla. Kestävyysurheilu on Suomessa ollut pitkään melko heikoissa kantimissa, mutta tämä voitto osoitti, että myös mieshiihtäjät ovat tulleet Aino-Kaisan ja Jukka Keskisalon rinnalle takaisin terävimmälle huipulle. Sitä jos mitä on kaivattu! Ja ennen kaikkea, Matti on huikea esikuva jokaiselle nuorelle niin urheilun kuin elämän saralla.

Mutta mitäs muuta sitten? Ensinnäkin kelit on aivan komeat! Kevät taitaa väkisin tehdä tuloaan, ja kevään pitkän hiihtolenkin aika alkais olla ovella jo. Kun kelit säilyis vielä vaikka 3 viikkoa, niin olisin tyytyväinen. Toisaalta lumen lähtö tarkoittaa vain sitä, että yleisurheilukentät aukeavat! Työtä on joka tapauksessa tehtävänä vielä, että kesällä saavutetaan tavoitteita joita itselle on asetettu. Ne eivät ole julkisia vielä, mutta selkenevät varmasti matkan aikana myös ulkopuolisille.

Tänään pelailtiin Matiaksen kanssa tennistä, ilmeisesti oltiin varattu oikein pääkenttä tenniskeskukselta, kun taustalla oli katsomokin ;) Mahtava laji, ilman sen suurempia paineita omasta kehittymisestä tai vastaavista...

Terveyttä ei osaa arvostaa, ellei se ole reistaillut. Vaikka olen kuitenkin päässyt itse melko vähällä, kiitän jokaisesta päivästä jolloin tunnen itseni täysin terveeksi. Flunssilta on vältytty taas pitkän, mutta jo lähes vuoden ajan oon käynyt aika tiukkaa kamppailua nielurisan kanssa, mikä aiheuttaa paljon arkipäivän harmia. Haluaisin kumminkin lekurin veistä välttää, mutta jatkuva kipu ei tunnu kovin mukavalta kuukaudesta toiseen :/ Kuulemma leikkauksen jälkeen pari viikkoa menee kipulääkehuuruissa, niin mielummin elän toistaiseksi nykyisessä tilanteessa.

Hieronta todellakin muuten toimi, reidet ovat aivan eri kuosissa kuin viikko sitten. Näillä on hyvä jatkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...