Talvikauden loppumisesta seuraa väkisinkin se, että kesäkausi alkaa. Viime vuodelta ensimmäiset kesäiset dokumentaatiot löytyy 26.4, kun tuli pyörähdettyä Yu-kentällä kameran kanssa. Veikkaan että tänä vuonna tuo tehdään aikasemmin, kun lumikasat on aika nopeesti sulanut kumminkin. Haaveilua, haaveilua.
Kaverit on kovasti pyydellyt täksikin vuodeksi simaa, Vipen© kanssa onnistuttiin viime vuonna aika hyvin, vaikka ite sanonkin! Myös omia munkkeja tein. Hyi kamala kun oli rumia, mutta kun joku uskaltautu lopulta Wappupicnicillä niitä maistamaan, niin nopeammin teki kauppansa kun kaupan versiot! Tästä voi päätellä sen verran, että Wapun aikana kaloreita tulee kerättyä... Tein myös viime vuonna yhden special-munkin itselleni, joka edustaa kuvassa alla. Ongelma oli siinä, ettei se meinannut mahtua kääntymään kattilassa.
Alkava viikko on liikunnan suhteen ainakin alkupainotteisesti aika sykkimistä. Huomenna päivällä on tennispelit Matiaksen© kanssa, ja illalla rakkaan lentopallohöntsyporukan kanssa pelit. Tiistaina pitäisi sitten ottee tehoja vähän enemmän irti, ja kokeilla ylimäkivetoja. En vielä ole onnistunut oksentamaan reenatessa, mutta tiistaina saattaa olla lähellä :| Torstaina mörkövuorolla 21.00-22.30 lentopallokurssia, ja johonkin väliin pitäis saada vielä punttikin. Tää on taas näitä viikkoja, just tuli kolmen lepopäivän viikkoja pari peräkkäin. Mutta itse tätä pulkkaa vedetään, eli ei auta valittaa. Mutta pirulauta tää on myös hauskaa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti