25.2.2011

Missä opiskelija pystyy syömään hyvin ja halvalla?

Tuli taas kerran todettua, että iltapuntti ei ole kovin hyvä idea. Nukkumisesta ei tahtonut tulla oikeen mitään, varsinkin kun jossakin muussa kerroksessa joku mukula ajeli leikkiautolla pitkin patteria! Stna... Päivä opintojen+työnhaun merkeissä venähti vähän pitkäks, ja salille oli suunta vasta kuuden jälkeen. Keskityin tarkoituksella isommalla vastuksella tekemiseen, ja jätin kokonaismäärän aika pieneksi. Myös sen takia, että kyseiseltä salilta ei löydy juuri muuta kuin ristitalja, ylätalja, penkki ja muutamia käsipainoja. Näiden lisäksi on kyllä muutamia airobisia laitteita, mutta pidetään homma yksinkertaisena, eikä sotketa kerralla liikaa mukaan.

Kun varmistaja on mukana, penkkipunnerrusreeniä voi paremmin varioida. Tällä kertaa pistin sellaiset painot tankoon, millä vaihtelevasti nousee 5-6 puhdasta toistoa. Näiden päälle laskin vielä yhden ylimääräisen joka sarjaan, jota sitten varmistaja avittaa sormillaan nousemaan vain sen verran, että tanko ei jää paikalleen tai romahda alas missään vaiheessa. Fyysisesti menee tietysti ylirasituksen puolelle, mutta henkisesti tälläiset toistot ovat paljon kovempia. Näitä sarjoja kertyi lopulta niinkin paljon kuin 7, ja fiilis oli jälkikäteen pirun hyvä! Ei näitä joka kerta tietysti kannata tehdä, mutta hyvää vaihtelua.

RV+PP
Ennen & jälkeen reissun tuli käytyä äiskän pöperöitä syömässä. Spaghetti + jauhelihasoosi on aina toimiva yhdistelmä, mutta vielä juhlavampaa oli VALION MAITORAHKA! Sitä ite päivät pitkät syö extraa, niin voi sitä riemun määrää kun sai syödä laadukkaan makuista, tuplahintaista (kaapissa lojunutta) maitorahkaa äiskän piikkiin! :) Valitettavasti omaa hilloa ei ollut, niin purkkihilloon oli tyytyminen.
Voi sitä ihmetyksen määrää äiskällä, kun näki mikä riemu voi tulla jostakin yhdestä rahkapurkista. Elämässä pitää osata nauttia pienestä. Niin, opiskelijahan syö hyvin ja halvalla kotona =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...