2.2.2011

Yksin naisten keskellä. Pelotti.

Oli aika hämmentävä tunne, kun viikon tauon jälkeen löysin itteni taas kolistelemasta rautoja. Nousin portaita pukuhuoneilta salille tavalliseen tapaan, otin vihon, juomapullon ja hanskat laukusta, laitoin musiikit korviin ja jätin laukkuni seinustalle. Askel salin puolella ja Coke-sponsoripaitaan hiipi outo tunne. Täällä salilla on pelkästään naisia! Nuoria naisia melkein kymmenen! Voi moro. Eikä siinä vaiheessa yhtään miestä. Heti piti mennä tarkistamaan, että olinko eksynyt väärälle vuorolle, mutta en edes ollut. Ei kait siinä sitten kun kolistelemaan. Yleensä suhde aamuaikaan on noin 7 miestä, 1 nainen jos sitäkään. Ei sillä että asia olisi mihinkään isommin vaikuttanut, tuntui vaan että olisin eksynyt väärään sarjakuvaan.

Kettlerit, palvellut yli puoli vuotta
Sen verran sukupuolijakauma vaikutti, että vapaita rautoja pääsi käyttämään rauhassa. Niitä on Tampin salilla muutenkin kamalan vähän. Yksi trikookansalainen teki 10kg:lla :) ojentajia ristitaljassa ja lepäs sarjojen välissä laitteen keskellä. Rohkaistuin pyytämään häntä väistämään, kun piti päästä kädet venyttämään leuanvetotangoissa. Onneks päästi, kun lupasin olla siinä vaan sekuntin. Olinpa rohkea taas, huh huh. Nojoo. Tämmöstä tänään tuli eniveis tehtyä, tunti näihin meni.

  • Penkki
    • 75% x 8+8+6
    • 85% x 5+4
  • Rinnalleveto-pystypun nopeina toistoina.
    • 40kg x 8+8+8
  • Rinnalleveto (Jäi kesken, selkä ei pelannu kunnolla)
    • 50kg x 8
    • 45kg x 8
  • Ranteiden/Sormien suoristusta (Kuulaa varten)
    • 4 x 12 toistoa
  • Vatsalihas ylätaljalla
    • 50kg x 15+12+12
  • Räjähtäviä kyykkyjä (Testi, josko vois kyykkykerran pitää taas kohta...)
    • 70kg x 8
    • 80kg x 8
Kaiken päälle tuli vielä puolentuntia sulkapallon lätkimistä Vode©n ja Paavola©n kanssa, sen verran että hapot lähti isoilta osin pois.

Herkkuperse nosti tänään taas päätänsä, ja tarkoitus olisi leipoa jotain illaksi. Marsu© pyöräytti jo raparperipiirakan myös meikäläisen iloksi, että jos sitä vähän läskeilis tänään =)

Piirakka matkalla uuniin =)
Ehkä yksinkertaisin ohje piirakkapohjan tekemiseen
  • 200g margariinia sulatettuna
  • 4dl sokeria
  • 4dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl vaniliinisokeria
  • 4 munaa
+ 5-8dl marjoja


Sulata, vatkaa, paista (175°C, 35min) ja nauti =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...