Tänään ajattelin listata kuitenkin muutamia yleishyödyllisiä sivustoja ja kauppoja, joista urheiluhenkinen ihminen saattaa hyvinkin löytää itsellensä jotain. Eivät ole maksettuja mainoksia, vaan ihan itse hyväksi todettuja ^^
- HeiaHeia - Harjoituspäiväkirja ja paljon muuta. Käsittääkseni suomalaista alkuperää oleva sivusto, joka toimii hyvin niin englanniksi kuin suomeksikin. Käyttöösi saat erittäin kattavan lajitelman lajeja, joiden avulla treenipäiväkirjan pito onnistuu. Ohjelma laskee yhteen tuntisi, sekä myös sairaspäiväsi ja erittäin hyvänä lisänä on harjoituksen fiilismittari. Ohjelma kerää paljon hyödyllistä dataa myös harjoittelustasi, josta voi olla hyötyä. En ole ehtinyt hirveästi tutustua päivitettyyn versioon, joka uusittiin vuodenvaihteen tienoilla. Itselläni on ahkerasti käytössä painokäyrä, joka ainakin vanhassa kuviossa antoi selvän käyrän painon kehittymisestä. Rekisteröityä voi facebook-tunnuksellasi, joten vaiva ei ole edes suuri. Jos innostuit, lisääthän minut kaveriksesi ;)
- NoName - Erittäin laadukkaita urheiluvaatteita! Vaatteilla on hintaa hieman, mutta laatuun en ole koskaan joutunut pettymään. Saatavuuden suhteen voi olla joskus rajoituksia, sillä firman päämarkkinat ovat seuroissa, ei niinkään yksityisten kuntoilijoiden puolella. Mikäli juoksuvaatteita halajat, pääset luultavasti halvemmalla täältä kuin Intersportista. Mikäli olet jonkin seuran toiminnassa mukana, saat heidän kauttaan myös suunniteltua juuri seuran näköisen lookin, ja pyydettyä siitä tarjouksen mieleisen suunnitelmasi tehtyä.
- Häijään Urheilutarvike - Jos et löydä itsellesi hiihtovarusteita täältä, et löydä niitä muualtakaan. Heillä on myös erittäin hyvät valikoimat käytettyjä kilpasuksia sopuhintaan. Itse olin tosin niin läski (~90kg silloin, säälittävää) että laittoivat ostamaan tuliterät fischerit.
- Urheilutarvike M.Kiilunen - Miksi et muka tarvisi itsellesi 7,26 kilon rautakuulaa? Hyvät valikoimat ja varma toimitus, tavaraa Gymstickistä Nordicin huippukeihäisiin. Ja kaikki tarvitsemasi yleisurheilutarvikkeet siitä väliltä!
- Sokerina pohjalla PAKKOTOISTO FORUM. Jos keskustelua jostakin voimaharjoitteluun tai sen oheistoimintaan liittyvästä asiasta ei ole tuolla, ei se ole tietämisen arvoista! ;)
- Lisäravinnekauppoja en mainosta. Mikäli haluat itsellesi Hera/Whey + Malto (+Crea) yhdistelmän, osta se tavallisesta marketista, tai vertaile hintoja jonka jälkeen menet ostoksille alan putiikkiin. Myyjät ovat kovia puhumaan ympäri, pysy silti alkuperäisessä ostosuunnitelmassasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti