Kuulakolmiottelu on siitä hyvä, että se mittaa jalkojen, yläkropan, selän sekä vatsalihasten voimaominaisuuksia, sekä erityisesti niiden yhteistoimintaa. Suorittaminen on melko yksinkertaista, eikä se pienimmillään vaadi kuin kuulan ja tasaisen alueen johon heitellä. Kannattaa kuitenkin hankkia kuularinki, ringin etureunasta on paljon helpompi suorittaa heitot.
Lajeina ovat pään yli taakseheitto (PYT), Jalkojen välistä eteen (JVE) sekä pään yli eteen (PYE). Kuulan koon voit valita täysin itse, 4kg on suositeltava aloituskuulaksi.
- PYE: Jokainen on varmasti heittänyt joskus jalkapallossa sivurajaheiton, tässä tekniikka on suurin piirtein sama. Jalat pidetään vierekkäin, taivutetaan käsistä kuulaa taaksepäin niin, että reisiin, vatsaan ja käsiin tulee jännitys, josta heitto lähtee. Suorita heitto molemmilla käsillä, toisen käden käyttäminen enemmän voi parantaa tulosta, mutta nostaa riskiä rikkoa kyynerpää.
![]() |
| PYE |
- JVE: Otetaan leveähkö haara asento, naama heittosuuntaan päin. Kuula kannattaa tuoda edestä jalkojen väliin, samalla hakien jännitystä selkään ja jalkoihin. Kun kuula on tuotu niin taakse kuin se luonnollisesti tulee, kannattaa aloittaa heittoliikkeen kiihdytys saman tien. Heittoon saadaan pituutta erityisesti selän ja reisien lihaksilla. Tekniikassa kannattaa huomioida se, että kuula irtoaisi käsistä samaan aikaan kuin jalat alustasta, tällöin kaikki voima välittyy kuulaan.
![]() |
| JVE |
- PYT: Lempiliikkeeni. Seistään selkä heittosuuntaan päin, ja pidetään kuulaa pään päällä. Sieltä se lasketaan niin matalalle kuin luonnollisesti menee, ala-asennosta aloitetaan heti kiihdytys jännittämällä selän lihaksia sekä ponnistamalla voimakkaasti taaksepäin. Kädet saattavat kuulaa hyvin pitkän matkan, polvien alapuolelta aina suoriksi pään päälle asti. Tässäkin kuulan irtoaminen tulisi tapahtua samanaikaisesti jalkojen irtoamisen kanssa.
![]() |
| PYT |
Voit myös itse valita suoritusmäärät, joilla viet testin läpi. Olen itse tehnyt niin että 2-4 lämmittelyheittoa ennen varsinaisia suorituksia, joita olen tehnyt yleensä 6-10 jokaista lajia kohti. Henkilöstä riippuen pidemmät sarjat voivat toimia. Eräässä harjoituksessa heitin yhteensä 80 kertaa PYT:ä sekä JVE:tä, ja tein parhaan tulokseni vasta 72. suorituksella.
Oma yhteistuloksen ennätykseni 4kg kuulalla on 44.11m, ja ensi kesänä vakaa tarkoitus on rikkoa 50m, mikä on realistinen mutta kova tavoite. Omien yksittäisten lajien ennätysteni summa on 45.55m, ja paransin sitä vuoden aikana tuolloin yli 6 metriä, eli lähtötaso ei ollut kummoinen.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti