15.1.2011

Maailman parasta

Yleisurheilu, meinaan. Jäi aivan mahtavanhuiput kutinat tältä päivältä, toivottavasti keväänkin pysyy terveenä niin vuodessa tapahtunut kehitys voi olla jotain, mikä yllättää jopa itseni. Tänään oli päätarkoitus ottaa taas askel eteenpäin kuulantyönnössä, ja korjata pakituksen siirtymistä lähdöstä työntöasentoon. Työntöjä kertyi kaikkiaan varmaan 30, mikä oli ihan kelpo määrä. Koko reeni meni verrytteilyneen puntteineen kaikkineen hieman päälle kolmen tunnin, onneks oli vapaata koulusta ^^

Mittanauhaa en vieläkään käyttänyt ringissä, sillä kesällä niitä työntöjä ehtii mittailla. Sen verran suuntaa-antavaa tietoa kuitenkin sain, että nyt menee perustyönnöllä 5kg kuulalla saman verran, kuin huipputyönnöllä viime kesänä 4kg:lla. Ringissä oli myös yksi vanhempi herrasmies työntelemässä, kaiken joutavan puhumisen ohella selvisi taas hirveä määrä asioita, joita työnnössä on korjattavaa. Eniten tekemistä on lantion kanssa. Luulin sen olevan letkeänlennokas, mutta ei se lopulta olekaan. Minkäs teet kun ei ketku :D Korvaan sitä tässä vaiheessa vahvoilla jaloilla ;)

 Alla tunnelmat videon muodossa, tämmöstä se arki välillä on. Verryttelystä tuli aika paljonkin kuvamateriaalia, sensuroin vähän isommalla kädellä niitä pois, ehkä joskus myöhemmin kootuissa paloissa saattaa tulla joitain helmiä julki ^^


 Pahoittelut tuosta videon lopun tärinästä ja loppuhuipennuksen missaamisesta, Youtube ei ollut yhteistyökykyinen :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...